Minulle ja joillekin tuntemilleni melontaharrastajille on käynyt niin, että jossain vaiheessa melomaan lähteminen ei tunnukaan mukavalta. Ei nappaa.
Kun pitkä retki on tehty, kun kurssit on käyty, kun se "lopullisen hyvä" kajakki on hankittu tai kun tutut vedet on jo kaikki kierretty, motivaatio yks kaks laskee. Ei ole, mitä tavoittelisi.
Antti Oravan ottama kuva Raahen venesataman rannasta. Meloimme illalla Piehingistä Raahen venesatamaan ukkoskuuron saattelemana. Olin matkalla Virojoelta Tornioon. |
Oma innon vaihtelu niin melonnan kuin muidenkin harrastusten piirissä on tuttua. Kun harrastin aktiivisesti pyöräilyä, minulla oli ”henkinen” tavoite ajaa maapallon ympäri. Kun 40 000 km tuli täyteen ja olin kokenut pari kolme ylikuntotilanteesta toipumista, motivaationi laski, mutta heräsi tauon jälkeen uudelleen.
Taito, tuntuma ja osa välineistäkin ovat edelleen tallella.
Melontamotivaationi laski jonkin verran, kun olin melonut Suomen merenrannikon läpi, mutta ei sentään kuollut. Saavuttuani kuukauden kestäneen melonnan jälkeen Tornioon, mieli oli haikea ja tyhjä. Tuntui, että olisin halunnut päivän levättyäni meloa saman reitin takaisin. Myöhemmin kesällä kynnys lähteä melomaan kasvoi.
Melontajuttua kirjoittamassa Piehingin venesatamassa Pyhäjoen ja Raahen välillä. Huppu on päässä itikoiden takia. Kuva Antti Orava. |
Melonnasta kirjoittaminen oli senkin jälkeen hyvä motivaattori. Kun melontakuvia.fi blogini sivulatausten määrä oli päivittäin kymmenien sijasta satoja, se innoitti kokeilemaan uusia välineitä ja uusia maisemia.
Ventovierailta lukijoilta saadut monet viestit ja terveiset myös kannustivat ja tietyllä tapaa velvoittivat. Tonnarilistallakin oli kiva pysyä joka vuosi.
Kuva: Antti Orava |
Tavoitteen saavuttamisesta seuraa tavallisesti aina tietty tyhjyys ja tarkoituksettomuus. Siihen tunteeseen ei kannata jäädä.
Olen kysynyt itseltäni, miksi melon, miksi pyöräilen ja miksi kirjoitan.
Vastaan, että siksi, koska se tuntuu hyvältä ja saan siitä iloa ja hyvinvointia. Seuraavaksi kysyn, mistä eri asioista nämä tuntemukset koostuvat, mikä ne aiheuttaa, jne.
Jos motivaatiotekijä on joku ulkopuolelta tuleva syy tai oletettu odotus, harrastus voi väljähtyä ja muuttua jopa velvoitteeksi.
Kuva: Antti Orava |
Ei sellaista kannata jatkaa, tai ainakin kannattaa pohtia, mikä omassa harrastuksessa on sen ydintekijä. Sen löytäminen voi olla avartavaa.
Ulkopuolinen motivaatiotekijä voi olla tonnarilista, suoritetut kurssit, saavutettu tavoitetaso, todistaminen itselle tai muille tai mikä tahansa syy, mikä ei lähde puhtaasti omasta mielestä ja mielihyvästä. Toki nekin voivat myös kummuta omasta mielestä. Harrastaminen ei saa olla taakka.
Oma melontani on vähentynyt. Suurin syy siihen on työ- ja elämäntilanne. Parhaillaan minulle varustellaan uutta kajakkia ja odotan innolla kesäloman ja käytännössä myös melontakauteni alkua.
Kilometritavoitetta ei ole enkä edes kirjaa niitä. En seuraa sykettä enkä nopeuksia. Erityisiä retkisuunnitelmia ei ole.
Kuva: Antti Orava |
Tärkeintä melonnassa minulle on nyt se tunne, jonka voi kokea meloessaan itselle joka suhteessa sopivaa kajakkia erilaisissa keleissä ja maisemissa, ja kaikkiin aiempiin retkiini liittyvät muistot ja kokemukset.
Toinen tärkeä seikka on se, että melonta käytännössä on pelastanut huonon selkäni ja on hyvä syy jatkaa mieluista liikunta ja harrastusmuotoa omaan tahtiin ilman sen kummempaa tavoitetta tai ulkoista velvoitetta.
Minulle riittää muutama käyttökelpoinen tapa pelastautua yksi varma tapa pyöräyttää eskimo. En tarvitse todistuksia kursseista ja suorituksista. Käytännön taito ja harkintakyky riittävät. En hae rajoa, mutta 100 km melonta päivässä on jokavuotinen kuntotestini, joka kahtena viime kesänä on jäänyt melomatta...
Paljon Suomen maanteillä liikkuvana on kiva katsella vähän joka puolella maata tuttuja vesiä tai tieosuuksia, joissa on joko melonut, pyöräillyt tai aikanaan rullaluistellut.
Iltapesulla jossain Saaristomerellä. Veden lämpö oli toukokuussa noin 10 astetta. |
Sentään vielä kaivelee mieltä Suomen rannikon melonta toiseen suuntaan (pohjoisesta etelään) ja verkkaiseen tahtiin, mutta vielä enemmän ne lukemattomat kotimaan järvi ja merikohteet, jotka ovat vielä käymättä ja joista ei ole juuri kirjoiteltu. Niille on aikaa ehkä muutaman vuoden kuluttua, jos terveys ja elämäntilanne sallii.
Hyvin samoja tunteita on ollut pyörämatkojen suhteen. Matkalla tuntuu olevan kiire ja välillä ärsytys, että pitikin lähteä matkaan - useimmiten kelloa vastaan. Perillä odottaa pieni pettymys. Loppu tuli liian aikaisin tai nopeasti: "olisihan tuota hitaamminkin riittänyt ja olisi ollut leppoisampaakin". Antoisaa melontaksutta. /m
VastaaPoista