Kesän tuhannen melontakilometrin tavoitteestani puuttuu vielä jonkin verran. Moni viikonloppu on mennyt ihan muissa askareissa. Arki-iltoja on työllistänyt mm. pihalta kaadetut jättimännyt. Syksy saa, illat pimenevät. Syksyä kohti yltyvät ruuhkat jatkavat työpäivää. Väsyttääkin.
Kävin maanantai-iltana kiertämässä Valkjärven vajaat kaksi kertaa ympäri. 12 kilometriä. Lähdin auringon juuri laskiessa ja palasin pilkkopimeässä. Yllätykseksi kuu nousi jo ensimmäisen kierroksen aikana lähes täysikuuna.
Toisella kierroksella kiinnitin otsalampun otsalle. Käytännössä valosta on enemmän haittaa kuin hyötyä. Lamppu valaisee vain melan heiluvat lavat ja kajakin keulakannen. Tästä seuraa, että ympäristöä ei näe senkään vertaa kuin ilman valoa. Rannalla valo on sen sijaan välttämätön.
Pimeällä selällä vauhti tuntuu kovemmalta. Kuun valaisemalla tyynellä järvenselällä huomasin yhtäkkiä ympärilläni satoja laajenevia renkaita vedenpinnassa kuin vesisateella. Renkaita näkyi joka puolella niin pitkälle kuin silmä hämärässä erotti. Taivas oli pilvetön.
Vajaat pari viikkoa sitten järveen laskettiin muutama tuhat kuhan poikasta kasvamaan. Liekö koko parvi tullut samaan aikaan syömään vedenpinnasta vai oliko mukana pari edellistäkin vuosikertaa.
Edessä mustassa hämärässä erottui laajalla alueella liikettä. Satapäinen parvi lokkeja erottui hetken kuluttua sivulla vaaleampaa taivaanrantaa vasten.
Enää 118 kilomeriä tavoitteeseen.
Hieno bloqi ja upeita kuvia melonnasta. Tuntuu olevan antoisa harrastus. Itsekin on joskus kiinnostanut kokeilla, mutta on vielä toistaiseksi jäänyt haaveeksi.
VastaaPoistaTässäpä vielä linkki kuvaan, jonka otin tänään Tiiranrannassa kanootistasi:
http://www.flickr.com/photos/28052130@N06/5031098138/sizes/l/in/photostream/
Terveisin,
Pekka Poutsalo