maanantai 21. tammikuuta 2019

Sopiva mela on yhtä tärkeä kuin sopiva kajakki 1.4

Jos ryhdyt harrastamaan melontaa ja sinulla on mahdollisuus käyttää melontaseuran kajakkeja, kannattaa ehkä kuitenkin ostaa oma mela. Melan saa viidellä kympillä, mutta se voi maksaa myös kymmenen kertaa enemmän. Hintaerolle on meloessa katetta.

Ensimmäiset melani olivat rumia ja kömpelöitä. Käytin niitä vain kaksi kertaa. 
Melaa valitessa tärkeitä asioita ovat pituus, lavan koko, lapakulma ja paino. Pituus on näistä tärkein, koska se vaikuttaa melontatekniikkaan. Ei kannata ostaa liian pitkää melaa eikä liian isolapaista. Toki melan vartta voi tarpeen tullen lyhentää, mutta lapojen kokoon ei voi vaikuttaa.

Sopivaa melan pituutta on mahdoton sanoa tarkasti, mutta suosittelen aloittamaan 210–215 pitkillä melalla. Kannattaa maksaa melasta sen verran enemmän, että saa pituudeltaan säädettävän varren. Pituussäädöllä on kyllä käyttöä sittenkin, kun itselle sopivin käyttöpituus on vakiintunut. Pituussäädön mukana tulee nimittäin myös mahdollisuus lapakulman säätöön.

Harmony Tortugan sea-mallinen nylonlapa.

Kajakkimelan lavan pinta-ala on tavallisesti 600–720 cm2. Ensimmäisen melan lapakoko voisi olla lähempänä 600:ta. Isolapainen mela on tavallisesti raskaampi melottava, mutta vauhtikin on toki kovempi.

Vertaisin lavan kokoa polkupyörän vaihteiden välityksiin. Raskaalla vaihteella on työläs polkea ylämäkeen ja väsyneenä. Sillä saa lihakset nopeasti maitohapoille. Samalla tavalla isolapainen mela on työläs vastatuulessa ja väsyneenä. Jos tekniikassa on puutteita, hartiat ja käsivarret väsyvät ja jumiutuvat. Melontatekniikasta kirjoitan myöhemmin kevään aikana lisää.

Perusmela kuten vaikkapa Welhon huoleton alumiinivartinen mela sopii hyvin vaikka jäiden seassa melomiseen.

Lapoja on periaatteessa kahden muotoisia. On soikeita ja pitkulaisia meri- tai sealapoja, jotka ovat usein vähän pienempiä ja sitten on lapiomaisempia retkilapoja. Minulle sea-lapa oli ensimmäisten tuhansien kilometrien ajan mieluisin, koska sillä melominen oli kevyttä.

Lapojen pinnassa voi olla näkyvä, jopa terävä keskiruoto tai pinta on laakean kaareva. Pinnan muoto vaikuttaa siihen, millä tavalla lapa keskittää vedessä eli pyrkiikö se uimaan poikittain vai kääntyilemään vedessä. Molemmilla muodoilla on etunsa, ja molempiin tottuu melko nopeasti.

Sea-lapa ja kaksi retkilapaa, joustava muovinen ja kova hiilikuituinen. 

Lavan muoto vaikuttaa myös siihen, millä tavalla se käyttäytyy ohjailtaessa ja vedestä tukea haettaessa. Omana kokemuksenani on, että kapean sea-lavan antama tuki on pienempi kuin lapiomaisemman retkilavan.

Tosin tukeen vaikuttaa paljon myös lavan materiaali. Muovilapa on taipuisampi kun lasikuitu- tai hiilikuitulapa. Pehmeämpi lapa ei ole niin herkkä ohjailtava, ja se säästää käsivarsia ja ranteita. Jäykällä lavalla puolestaan tuntuma veteen on tarkka ja melonta tehokasta.

Melassa voi olla ergo-varsi. Se tarkoittaa, että melan varsi on taivuteltu ranteiden kannalta luonnollisempaan asentoon. 

Lapakulma eli lapojen asento toisiinsa nähden vaikuttaa siihen, miten paljon rannetta pitää kiertää siinä kädessä, jolla melaa pidetään kunnolla kiinni. Perusmelassa tuo kulma on yleisesti 60 astetta. Moni kokenut meloja käyttää 45 asteen tai jopa 30 asteen lapakulmaa. Omalle melontatyylille sopiva lapakulma muotoutuu ajan ja kilometrien myötä. Oma mieltymykseni on 45-50 astetta.

Lapakulman säätö.

Oma lukunsa on grönlatilaismelat tai inuiittimelat. Ne ovat kapeita ja usein joitakin senttejä tavallista euromelaa pitempiä. Grönlantilaismela on kuin neljän tuuman lauta, joka on keskiosasta pyöristetty soikeaksi. Lapakulma on nolla.

Grönlantilaismelan melontatekniikka on erilainen kuin euromelalla. Osaavissa käsissä gröönlantilainen on kevyt käyttää. Sen voi ottaa käteen miten päin vain ja se säästää olkapäitä koska sen lapojen pinta-ala on pieni ja painopiste on keskempänä.

Grönlantilaismelan lapa on kapea, kuin neljän tuuman lauta. 

Ensimmäisenä melana voi ihan hyvin olla myös grönlantilainen. Minusta se on lähinnä makukysymys, kummalla opettelee melomaan ensin ja opetteleeko vain yhden melan.

Ensimmäinen kajakkimelani oli 2,25 metrin mittainen puinen pyörökeppi, jonka päihin kiinnitin vanerista sahatut parin kämmenen levyiset ja kyynärvarren mittaiset soikeat lavat. Lavat olivat toisiinsa nähden 45 asteen kulmassa.

Ensimmäisellä itse tekemälläni melalla ei tehnyt mitään. Lisäksi se oli ruma ja  kömpelö. Käytin sitä kaksi kertaa, ja kävin ostamassa 225 cm pitkän alumiinivartisen ja muovilapaisen melan. Melassa oli katkovarsi, ja se palveli myöhemmin varamelana monta vuotta. Sekään ei nimittäin ollut minulle sopiva.

Katkovartinen mela ja varren pituussäätö. Kajaksport Inukshuk.

Mela oli liian pitkä, ja siinä oli liian suuret lavat. Lisäksi se oli melko painava, noin 1,3 kiloa. Pienempilapainen ja 10 cm lyhyempi, mutta edelleen alumiinivartinen ja muovilapainen mela palveli käytössäni parituhatta seuraavaa kilometriä. Edelleen, varsinkin jäiden seassa meloessani kaipaan toisinaan tuota 215 pitkää, tukevaa ja huoletonta Welhon perusmelaa.

Seuraavassa melassani oli katkaistava hiilikuituvarsi, kapeat ja melko pienet sea-malliset nylonlavat ja säädettävä lapakulma. Mela painoi aavistuksen alle kilon eli selvästi vähemmän kuin aiemmat melani (Harmony Tortuga).

Kun melontatekniikkani kehittyi ja melontalenkkini ja varsinkin retkeni pitenivät, päädyin käyttämään hieman isompilapaista, kokonaan hiilikuidusta valmistettua melaa. Aluksi melassa oli ns. ergovarsi eli se oli taivuteltu säästämään ranteita ja kyynärvarsia (Bracsa Typhoon).

Katkovartinen mela kulkee mukavasti kajakin kannella edessä tai takana varamelana joko melan rikkoutumisen varalta tai  vaihtomelana. Jälkimmäisessä tarkoituksessa mela on eri tyyppinen kuin varsinainen mela. Tässä tapauksessa toinen mela on hiilikuitua, toinen joustavampaa muovia.

Tällä hetkellä käytössäni on monien melakokeilujen jälkeen Bracsa Typhoonin lisäksi matalaan melontatyyliin hyvin soveltuva AT Pursuit -mela sekä hiilikuituinen Kajaksport Inukshuk. Kaikki melani painavat alle kilon.

Tämänhetkinen työkalupakkini sisältää kolme erilaista melaa. Alin puinen grönlantilaismela on vaihtunut hiilikuituiseen. 


Melan keveydellä on iso merkitys silloin, kun lenkit tai retket pitenevät. Melaa tulee nostelleeksi vedestä päivän mittaisen melontataipaleen aikana melkoisen monta kertaa. Ote kevyestä melasta on herkempi kuin painavasta. Ja kun ote on herkkä, melan hallinta on tarkempaa.

Kaikilla meloilla voi meloa. Kaikkein tärkeintä on, että mela on sopivan kokoinen. Paino ja siitä maksettava hinta on pohdittava oman käytön ja mieltymysten mukaan. Melomisen ilo ei saa sammua siihen, jos käteen ei satu käsityönä tehtyä, kaunista puumelaa tai kevyttä ja kallista hiilikuitumelaa. Muutaman kympin perusmelalla meloessa saa yhtä hienoja melonta- ja luontokokemuksia.

Melojen hintahaarukka on laaja, muutamasta kympistä satoihin euroihin. Pääpiirteissään voisi sanoa, että 1,2  kilon painoisesta perusmelasta jokainen painoa pudottava satagrammainen nostaa hintaa noin sadalla eurolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti