Kallankarit - Maakalla ja Ulkokalla

Kalajoelta länteen parinkymmenen kilometrin etäisyydellä  avomerellä sijaitsee Kallankarit, parinkymmenen hehtaarin laajuinen Maakalla  ja viiden hehtaarin kokoinen Ulkokalla. Ulkokallassa sijaitsee Kalajoen sääasema. Paikan nimi on tuttu säätiedotuksista.

Lepäsen saari katoaa pian utuun takanani

Kallankarit kohosivat merestä 1400 –luvulla. Saaret ovat olleet asuttuja siitä lähtien ainakin avoveden aikana. Vilkkaimpaan aikaan 1800-luvulla saarilla asui noin 200 henkeä. Nykyisin Maakallassa on noin 50 perikuntien hallussa olevaa kalastajamökkiä ja Ulkokallassa alle kymmenen. 

Maakalla näkyy vasta tunnin melonnana jälkeen

Kareilla on edelleen 1700-luvulta peräsin oleva Ruotsin kuninkaan myöntämä itsehallinto, karikokous.  Ylintä päätösvaltaa käyttää kuusihenkisen karineuvoston päällikkö, haminamestari. Omaa kansanedustajaa Kallankareilla ei sentään ole.

Taivas ja vesi ovat yhtä. Horisontti häviää

Lyhin ja suojaisin melontareitti Kallaan alkaa Rahjasta Kalajoen eteläpuolelta. Konikarvon kalasatamassa on useita veneluiskia ja sataman alueelle voi huoletta jättää auton retken ajaksi. Paluu kalasatamaan sujuu kohtalaisen helposti, vaikkei näkyvyys paras mahdollinen olisikaan. Maamerkit ovat selkeät.

Maakallan kirkko näkyy hyvällä säällä mantereelle asti

Lähden Konikarvosta karikkoista saarten eteläsivua pitkin uloimman, Lepäsen saaren kärkeä kohti. Matkaa on muutama kilometri, ja saaren kärki juuri ja juuri erottuu aamun udussa. Vesi on kirkasta. Pohjan suuret kivet näyttävät paikoin olevan todella lähellä pintaa. On melottava varovasti. Lokit ja vesilinnut pitävät ääntä, joka tuo mieleen turkkilaisen alakoululaisten välitunnin. Yksittäisiä ääniä ei nousevasta ja laskevasta kirkunasta erota.

Luoteispuolen luonnonsatama on suojainen

Lepäsen kärjessä otan Retkikartta.fi:stä katsomani suunnan 315 astetta. Edessä ja ympärillä näkyy vain vettä ja taivasta, joka peilautuu veden pinnasta. Horisontti katoaa utuun. Tyyntä. Sääennusteen mukaan pohjoinen tuuli nousee tänään 2-6 metriin. Vastaan tulee kalastusalus, jonka peräaalto ulottuu tyynessä pinnassa kauas. Aalto on terävä. Täällä on monin paikoin hyvin matalaa.

Minulla ei ole karttaa. On vain suunta 315 ja arvio etäisyydestä. Melon kohti ei mitään. Pian Lepänen katoaa usvaan takanani. Olen yksin. Horisonttia ei ole; on vain kajakin oranssi keulakansi, kompassin lukema ja melan ääni.

Rantavajat huokuvat kalatuksen ja hylkeenpyynnin historiaa

Vajaan tunnin kuluttua Lepäsen kärjen jälkeen erotan suoraan edessä tummemman kohdan horisontin korkeudella. Väliin se häviää, mutta sitten erotan Maakallan matalan siluetin, jossa kirkko ja valotorni kohoavat muuta saarta korkeammalle.

Maakallasta tulosuuntaani ulottuu muutaman sadan metrin mittainen kallion, kivien ja karien muodostama särkkä, Maasääri. Maasäären lounaispuolelle on viritelty nuottia, joiden valkoiset kohot muodostavat pitkiä kaarevia rivejä. Kierrän Maasäären koillispuolelta suuria pinnan alla näkyviä kiviä väistellen. Uteliaat, tylppänokkaiset ruokit lentävät kohti ja väistävät vasta muutaman metrin etäisyydellä.

Puiset jalkakäytävät Maakallan kalasataman puolella

Käännyn Maasäären ja pääsaaren välistä etelään ja kierrän Maakallan luoteispuolen luonnonsatamaan. Satama on pitkän, kapean lahden pohjukassa. Satamassa on rivi harmaantuneita makasiineja, hylkeenkäsittelypöytä ja suuri pata traanin keittämistä varten. Melonta Rahjasta Maakallaan on vienyt tyynessä säässä kaksi tuntia.

Maakallan maasto on kivikkoista ja karua

Kalavajojen vaiheilla ja mökkien pihapiireissä liikuskelee joitakin mökkiläisiä. Saan kutsun kahville ja myöhemmin syömään savustettua siikaa. Himankalainen mökkiläinen kertoo olevansa saarella kuudetta kertaa tänä kesänä. Aallokko oli viikonlopun tuulessa ollut kaksi-kolmemetristä ja venematka Himangalta kestänyt kolme tuntia.

Kirkko ja vaivaisukko

Syön. Otan valokuvia kalasataman rakennuksista ja ympäristöstä. Ovipieliin on naulattu hylkeiden käpäliä ja pyrstöeviä. Kalastus- ja hylkeenpyyntihistoria näkyy kaikkialla. Saaren rakennukset ovat ryhmittyneet kalasataman tuntumaan ja kirkon ja pääsataman välille saaren toiseen päähän.

Kävelen saaren itäpuolelle. Pienen kirkon ovi on auki ja käyn sisällä. Penkit ovat tiheässä, niiden lankut kapeat ja selkänojat pystyt. Tilaa ei ole tehty viihtymistä varten. Kallankarien ihmiset ovat eläneet kovaa ulkoilmaelämää. Jumala on ollut saarelaisten elämässä vahvasti läsnä.

Maakallan kirkossa on istumapaikkoja isommallekin joukolle

Maakallan pappilan kamari

Kirkon vieressä on vanha pappila. Pienet, peräkkäiset matalat huoneet on museoitu lukuun ottamatta etuhuoneen lavitsan patjaa ja oranssia päiväpeitettä. Oviaukkojen korkeus viittaa siihen, etteivät kallalaiset ole olleet kovin pitkäkasvuista väkeä.

Ulkokalla on noin neljän kilometrin päässä Maakallasta

Ulkokalla kaksikymmentä, pohjoiskoillinen kaksi metriä sekunnissa

Melonta Ulkokallaan kestää puolisen tuntia. Lännessä näkyvän saaren ylle kohoaa punavalkoinen radiomasto ja  sen vierellä matala majakka ja punainen majakanvartijan talo. Melon saamani ohjeen mukaan saaren ohi pohjoispuolelta ja majakan kohdalta kapeasta aukosta sisään vaatimattomaan satamalaituriin.

Ulkokallan kesäasukas korjaa mökin räystästä

Hylkeennahkoja kuivumassa mökin seinällä Ulkokallassa

Pitkäpartainen mies korjaa vajan räystästä. Nuorempi mies maalaa seinää punamaalilla, ja vaimo lukee kirjaa aurinkoisessa mökin pihapiirissä. Ainakaan kahteen viikkoon ei majakanvartijan talossa ole käynyt ketään.

Hylkeenpyytäjän talo

Puhumme hylkeenpyynnistä ja nuottaamisesta. Saarelaisten mukaan hylkeet eivät juuri haittaa nuottakalastusta. Hyljekanta on pysynyt kohtuullisena. Lähes jokainen hylje, joka nähdään, onnistutaan ampumaan keväällä jäidenlähdön aikaan. Hylje on arka eläin. Se ammutaan kahden-kolmen sadan metrin etäisyydeltä. On osuttava kerralla kaularangan tyveen, ettei hylje kellahda ulottumattomiin jään alle.

Ulkokallan "satamalaituri" on kapean aukon takana

Ulkokallan maisemaa hallitsee radio- ja säämasto, majakka ja majakanvartijan talo

En viivy Ulkokallassa pitkään. Pohjoinen tuuli viriää. Vaikka saarilla on karikokouksen määräämä leiriytymis- ja telttailukielto, lupaa parrakas isäntä yösijan ja riittävästi ruokaa useammaksikin päiväksi. Saarilla eletään sään ehdoilla.

Palaan Maakallaan mantereen puolen hiekkarannalle. Syön. Juon kahvia. Säätöevän väliin menee pieni kivi, jonka poistaminen vedessä kelluvasta kajakista on työlästä. Saaren rantavesi on selvästi mantereen vettä kylmempää.

Maakallan sataman hiekkarantaa

Melon mantereelle päin kompassisuuntaan 135 astetta. Välillä korjaan suuntaa vasemmalle tuulen sortoa vastaan. Puolen tunnin kuluttua erotan horisontissa kapean viirun ja siinä aavistuksen korkeamman kohdan. Kohta on Lepäsen saari, joka on Rahjan saarista uloimpana.

Keskellä selkää näen pitkän aikaa kivikkoisen pohjan allani. Suuret kivet ovat ylimmillään alle kahden metrin syvyydessä. Ulkokallan kalastajien mukaan hylkeet viihtyvät usein juuri tällä matalikolla.

Myöhemmin erotan vaaleat Ruukin hallit Lepasen vasemmalla puolella ja siitä vasemmalle Hiekkasärkkien pakat ja vaaleat, pitkät hotellirakennukset. Lepäsen takana näkyy puiden yläpuolella saaren taaempi linjataulu. Lähempi näkyy vasta muutaman kilometrin etäisyydeltä punakeltaisena vihreää metsää vasten.

Näkymä Maakallan majakkatornista Maasääreen ja mantereelle päin

Heikko sivumyötäinen tuuli keikuttaa puuskissa kevyesti lastattua kajakkiani. Lepäsen edustalla on matalikko, jonka aallokko voi tuulella olla todella hankalaa. Ulkokallan kalastaja kertoi reitin pahimman aallokon syntyvän usein juuri tänne, saaren kärjen tasalle. Merellä kyllä pärjää, jos Lepäsesta pääsee kunnialla ohi.

Poikkean Lepäsen kärjen matalilla kallioilla. Aurinko on lämmittänyt kalliot, ja siinä on mukava oikaista hetki selkää. Konikarvon sataman aukko on helppo löytää meren puolen rannassa olevan vanhan puulaivan läheltä.

Melonta Rahjasta Ulkokallaan ja takaisin kestää hyvässä säässä tavallisella merikajakilla noin viisi tuntia. Matkaa kertyy vajaat neljäkymmentä kilometriä valitun reitin mukaan. Taukopaikkoja ei ole, koska saaret ovat ainoat laajalla merialueella. Retken edellytyksenä on hyvä, heikkotuulinen sää sekä harjoiteltu suunnistus- ja pelastautumistaito. Etua on sellaisista istumalihaksista, että pystyy istumaan kajakissa jaloittelematta useamman tunnin kerrallaan.

Point 65 XP 18

Nopeus on sittenkin välineistä kiinni

Kokeilin muskeliveneen näköistä Point 65 XP 18 –merikajakkia. Point XP 18:ssa on hyvin loiva v-pohja, ja sen vesilinja on koko viisi ja puolimetrisen kajakin mittainen. Kölilinja on lähes suora. Kajakin muotoilu muistuttaa kuntokajakkia tai surf skitä. Sellaiseksi se on kuitenkin painava. Auton katolle nosto yksin vaatii voimaa tai hyvän tekniikan.

Point XP 18 on nopea kajakki. Normaali, leppoisa melontavauhtini oli lähes kaksi kilometriä tunnissa nopeampi kuin omalla, samanmittaisella Revalilla. Melonta tuntui kevyeltä. Kajakissa istutaan kai aavistuksen banaanikajakkia korkeammalla. Melonta-asennosta tulee luontojaan melko pysty. Kokeilemani mallin selkänojattomuus paransi melontaryhtiä. 212 cm mela tuntui meloessa hieman lyhyeltä.

Pointissa on evä ja peräsin. Koekappaleeni peräsin ei toiminut kunnolla. En saanut säädettyä sitä niin, että sillä olisi voinut ohjata. Ehkä peräsin oli viallinen tai sen venyvät narut jotenkin väärin asennettu. Varmatoimisella SmartTrack –peräsimellä ja polkimilla varustettuna melonta voisi olla todella nautittavaa.

Evä sen sijaan toimi hyvin. Evän säätönuppi on upotettu kylkeen niin, ettei siihen meloessa revi sormiaan. Ilman evää melonta olisi ollut vaikeaa. Loivan, pitkän v-pohjan uppouma on pieni. Pointin muhkean keulan tuulipinta on iso. Pienikin tuulenvire kääntelee kajakkia miten tahtoo, ellei evä tai peräsin ole käytössä.

Alas laskettu evä pysäyttää tuulen vaikutuksen kuin seinään. Kajakki muuttuu hyvin suuntavakaaksi. Kajakki kääntyy kallistelemalla, vaikka evä olisi alhaalla. Ilman peräsintä pystyy hyvin melomaan tuulen suhteen kaikkiin suuntiin evän ja kallistelun avulla.

Pohjan muoto muistutti kovasti ensimmäisen, kilpasoutuveneen piirustuksista mukaillun vanerikajakkini pohjaa. Kansirakenne sen sijaan on Pointissa paljon tyylikkäämpi, joskin aukon etupuolelta erikoisen korkea. Istuinaukko on L-kokoa ja sallii hyvin polvet yhdessä melonnan. Toisaalta polvilla saa aukon reunan kumipintaisista reisituista hyvän tuen.

Korkealla etukannella lienee muutakin kuin ulkonäöllistä merkitystä. Keulasta on haluttu eteen asti hyvin kantava, ettei se sukeltaisi aallon sisään. Jalkatilojen puolesta etukansi voisi olla melkein 10 senttiä matalampi. Takakansi on kohtalaisen matala. Aukon takareuna eri kuitenkaan salli ihan optimaalista takanojaa eskimoa tai ylätuentaa tehdessä. Tai sitten selkäni on vain liian jäykkä.

Point XP 18:ssa on  monta retkikajakille toivottavaa ominaisuutta. Aukko on suuri, nopeus hämmästyttävä, tavaratilat on runsaat ja pakkausluukut reilun kokoiset. Kajakkikärry mahtui takaluukkuun kokonaisena renkaita irrottamatta. Etutavaratila on niin tilava, että voisin pakata sen helposti liian painavaksi. Kompassille on valmis upotuskolo.

Point XP 18:aa on mukava meloa. Kahden yhteensä 31 kilometrin lenkin nopea vauhti yllätti, koska meloessa vauhti ei tuntunut. Viikonlopun helteet ja olemattomat tuulet eivät mahdollistaneet aallokon kokeilemista. Muutama tuulenpuhuri sentään osui kohdalle. Evä piti kajakin hyvin suunnassa ja isossa istuinaukossa pysyi roiskeilta hyvin suojassa jopa ilman aukkopeittoa. (En kyllä suosittele aukkopeiton poisjättämistä).

Vastaavan tyyppisillä merikajakeilla melotaan maailmalla pitkiä, tuhansien kilometrien merimatkoja. Voisi kuvitella, että tällaisella aallokossakin kohtuullisesti pärjää. 

Retkikertomus Vihdistä Tammisaareen

Retkikertomus Vihdistä Lohjan, Mustion ja Pohjan kautta Tammisaareen on luettavissa www.uuttamaata.blogspot.com

Nyt olen melonut Tammisaareen jokaisesta mahdollisesta suunnasta. Mitä seuraavaksi?

Sata kilometriä vastatuuleen

Meloin viikonloppuna Vihdin keskustasta Lohjan ja Mustion kautta Tammisaareen. Kuvanottohetkeä lukuun ottamatta satoi melkein koko matkan.
Reittiin sisältyi 41 kilometriä Hiidenvettä ja Lohjanjärveä, 27 kilometriä Mustionjokea, 17 kilometriä merivettä, yksi helppo koski ja vajaat 5 kilometriä kärräystä. Vastatuuli yltyi loppumatkasta Pohjanlahdessa melkoiseksi.

Kiihkelyssaaret Hiidenvenen suurimman selän keskellä on hieno ja suojainen leiripaikka.  Perjantai-illalla aurinko näyttäytyi muutaman minuutin kuvanottoaikaan.

Luovuin jatko-osuudesta Tammisaaresta Helsinkiin, koska tuuliennuste lupasi merelle 13-14 metrin tuulta. Se on kylmän veden aikana yksinmelojalle liian paljon, vaikka olisikin sivumyötäistä.

Julkaisen retkikertomuksen, kunhan saan sen koottua.

100 rikki

Melontakuvia-blogini päiväkävijämäärä oli eilen tasan sata eri kävijää. Suosituin sisältö eilen oli selostus melontapuvun käyttäytymisestä avannossa.

Päijännesivulillani retkeili vajaat 50 eri kävijää ja etelärannikon melontaan tutustui eilen vajaat 40 eri kävijää. 

Mela

Minun piti lähteä perjantai-iltana parin sadan kilometrin melontaretkelle. Aamuyöllä alkoi ärhäkkä vatsatauti ja kuume. Retki siirtyi tulevaisuuteen. Viikonloppu oli lopulta paljon sääennustetta tuulisempi. Ilman vatsatautia olisi ehkä ollut vaikeaa siirtää hyvin suunniteltu retki sopimattoman sään takia.

Vähän toivuttuani meloin tänään 23 kilometriä Valkjärvellä; päivän puuskaisessa tuulessa 15 km ja illalla tuulen tyyntyessä vielä 8 km. Koska en pääse vielä kirjoittamaan alkukesän pitkästä melontaretkestäni, kirjoitan jääkiekon loppuottelua seuratessani samalla meloista.

Ensimmäisen melani tein 6 mm koivuvanerista, 32 mm pyörökepistä, lasikuitunauhasta, epoksista ja vehnäjauhosta. Puolikarkeat vehnäjauhot toimivat epoksin täyteaineena. Mallia, piirustuksia tai ylipäätään käsitystä melan ominaisuuksista ei ollut, eikä melasta tullut hyvä. Käytin sitä yhden tai kaksi viikonloppua, ja ostin melontaliikkeestä oikean melan.

Seuraava melani oli Welhon asymmetrinen, alumiinivartinen 220 cm pitkä retkimela. Koska varsi oli kaksiosainen, käytin melaa viime kevääseen asti varamelana ja uimahalliharjoituksissa. Lavat olivat melko suuret, 702 cm2 ja varsi paksu, 32 mm. Siksi mela oli melko painava ja tuntui aluksi melko raskaalta. Hartiat kipeytyivät. Pääsyy hartioiden kipeytymiseen oli kuitenkin varmaan puutteellinen melontatekniikka. Mela löysi lopulta uuden omistajan kirpputorilla.

Ensimmäisen ostokajakkini mukana sain Welhon asymmetrisen, 215 cm pitkän yksiosaisen melan, jonka lavat olivat pienemmät, 615 cm2, ja varsi ohuempi, 28 mm. Pienempi mela oli kevyempi ja lyhyempi, ja melonta alkoi sujua. Pidän tätä melaa edelleen hyvänä ja mukavan melana, jota ei tarvitse varoa kolhiintumasta. Harkitsin jopa joskus samanlaista lasikuitu- tai hiilikuituvartisena versiona. Annoin mieluisan melani muovikajakin ostajan mukaan.

Merikajakkikaupan mukana ostin hiilikuituvartisen ja nylon-lapaisen Harmony Tortuga -melan. Melassa on säädettävä lapakulma ja pituus. Lavat ovat pienet merilavat, jotka kuitenkin tuntuvat hämmästyttävän pitäviltä. Reilusti alle kilon melalla jaksaa lappaa vetää vaikka kellon ympäri ja pysyy silti kavereiden vauhdissa. Toki sitä pitää heiluttaa vähän tiuhempaan, mutta kevyenä sitä hyvin jaksaa heilutella. On kuin ajaisi polkupyörää pykälää pienemmällä vaihteella. Lavan pienuuden huomaa oikeastaan vain vähäisempänä melatukena horjahtaessa tai aallokossa.

Viime kesän retkille tarvitsin Tortugalle varamelan. Hankin sellaiseksi lasikuituvartisen ja muovilapaisen Cannon Escapen. Lavat ovat Tortugaa selvästi isommat, mutta kärjistään melko taipuisat. Ehkä siksi melalla ei saanut uimahalliharjoituksissa kunnon tukea. Meloin 210 cm pitkällä Escapella viime kesän retkien vastatuuliosuuksia kun olin väsynyt. Lyhyt mela pakottaa melonta-asennon tehokkaaksi etunojaksi. Lapojen löysyys säästää käsivarsia ja hartioita, mutta on samalla tehosta pois. Hyvä varamela.

Viikko sitten ostin Bracsa Typhoon 100 melan, joka on koottu Robsonin Pro Logic Ergo varrelle. Sekä varsi että lavat ovat kokonaan hiilikuitua, mikä tekee melasta todella kevyen. Varsi on pinnoitettu miellyttävästi kutistemuovilla ja on profiililtaan aavistuksen kolmiomainen. Mela on noin 212 cm pitkä. Mutkavartisena se ohjaa automaattisesti kädet riittävän leveälle ja mela pysyy itsestään oikeassa asennossa. 690 cm2 jäykät lavat pitävät hyvin ja niiden olematon paino saa melonnan tuntumaan hyvin kevyeltä, paljon kevyemmältä kuin mikään muu kokeilemani mela.

Meloin tänään puuskaisessa tuulessa puolikuntoisena kuumeen jälkeen Bracsa Typhoonilla 15 kilometriä yhdellä istumalla ja illalla vielä 8 lisää. Eipä tuntunut hartioissa, ei käsivarsissa eikä ranteissa. Hämmästyttävää. Harmony Tortugaan verrattuna hiilikuituinen Bracsa on kevyempi, pitävämpi ja vetävämpi. Silti sen käyttö on helppoa ja todella kevyttä. Eikä Tortugakaan voi moittia mistään muusta kuin vähän niukasta tuesta.

Bracsa Typhoonin ohjehinnalla saa kaksi Harmony Tortugaa. Ja Robsonin ergo-varsi nostaa vielä hintaa. Tässä tapauksessa hintaerolle on riittävästi katetta. Muutamalle kesäiselle melontalenkille en kallista Bracsaa ostaisi, mutta kun kilometrejä ja melontatunteja kertyy, niin pienillä paino- ja pitoeroilla ja onnistuneella ergonomialla alkaa olla merkitystä.

Sisävesillä

Valkjärven jää suli 26. ja 27.4. Vappuna järven varjoisimmissa pohjukoissa oli vielä jonkin verran jäätä. Kiersin järven ensimmäisen kerran vappuaattona. Muita vesillä liikkujia ei ollut. Sain meloa ihan rauhassa koskeloiden, sinisorsien, uikkujen ja lokkien kanssa.

Vapunpäivänä järvellä tuuli pohjoisesta. Voimakas tuuli nostaa pienellä järvellä terävän ja pitkälle merikajakille tosi lyhyen ja kastelevan aallokon. Vastatuulen puhaltaessa sai tosissaan meloa, ettei olisi mennyt perä edellä tuulen mukana.

Näin Lähtelän uimarannalla viisaan koiran. Koira oli viisaampi kuin isäntänsä. Kookas, karhun näköinen koira haki vedestä isännän heittämää palloa ja ui ohjeiden mukaan vasemmalle, oikealle ja suoraan isännän napakoiden ohjeiden mukaan.

Koira ymmärsi lyhyet selkeät ohjeet. Isäntä ei. Uimarannalla koirien uittaminen ja ulkoiluttaminen on kiellettyä ja lisäksi typerää ja ajattelematonta.