maanantai 9. maaliskuuta 2015

Avovesikauden aloitus

Tuulensuunjoki virtaa kolmostien alta Janakkalassa. Siltoja on kolme, kaksi moottoritien ja yksi vanhan tien yli. Teiden välissä on hyvä veneenlaskupaikka ja rapistunut melontalaituri.

Kahdeksan astetta lämmintä. Poikkean Riihimäelle ostamaan polkupyörään varaosia. Kaupassa ollessani harmaa taivas avautuu väkevän siniseksi ja aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta.

Aamun kosteassa harmaudessa mietin, avaanko ulkomelontakauteni merellä vai joella. Sääennuste lupaili lämmintä. Päädyin Tuulensuunjokeen puhtaasti logistisista syistä. Olen katsellut kolmostien ali läpi talven sulana virtaavaa Tuulensuunjokea sillä mielellä, että tuossa voisi käydä talvellakin melomassa.
Vastavirtamelonta päättyi tämän kosken niskalle. Tästä sai hyvät vauhdit takaperin tulosuuntaan.

En tiedä maltillisesti tulvivan joen virran voimakkuutta, ja aloitan siksi vastavirtaan. Musta vesi pyörteilee, mutta pääsen nousemaan virtaan kohtalaista vauhtia. Virta ei vaikuta juuri voimakkaammalta kuin kesällä. Olen melonut Tuulensuunjoelta Kernaalanjärven kautta Hiidenjoelle ja Vanajavedelle monet kerrat aiemmin. Nyt menen toiseen suuntaan kohti Haapajärveä. Joutsenpari nousee edelläni lentoon. 

Kernaalanjärvi vapautuu jäästä näillä keleillä parissa viikossa.

Tuulensuunjoki. 

Melottuani reilun kilometrin joki kääntyy jyrkästi ja edessä kohisee pieni koski. Ohjaan akanvirtaan ja mietin, miten pääsisin koskesta yli. Yritän nopeaa riuhtaisua, koska matka ei ole pitkä, kymmenen, kaksikymmentä metriä. Virta napaa retkikajakkini keulaan ja alkaa kääntää sitä voimalla poikittain virtaan. Vesi huuhtelee kantta, mutta saan kajakin pidettyä oikeassa suunnassa. Virta vie vauhdilla takaperin tulosuuntaani. Tässä on siis kääntöpaikka.

Myötävirta päättyy parisataametriseen Kernaalanjärven sulaan. Muutama telkkäpariskunta ui vapaassa vedessä. Jää sulan reunassa on sohjomaista höttöä. Yhtään pilkkijää ei näy. En ihmettele sitä, jos jää on samanlaista höttöä joka puolella. Ja jos se on, järvi sulaa näillä keleillä parissa viikossa.


Paju vankalla kissalla. Kevät. 

Maaliskuun aurinko ei paista kovin korkealta puolenpäivän aikaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti