keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Melontakausi päättyy

Matti Koistinen avustaa Vaalassa Oulujärven Melontakeskusken rannassa melojaa ylös jäiden seasta. Willy Barents ei tuntunut yhtään hullummalta kajakilta. Vakaa ja helposti käsiteltävä, vaikka evä oli jäätynyt tukevasti yläasentoon. 

Talvi tuli liian aikaisin. Vene jäi rantaan jäiden taakse kauas nostopaikasta. Kajakki peittyi lumeen kotipihalla. Muutama vuosi sitten meloin viimeiset järvimelonnat joulun pyhinä. Sen jälkeen järvi jäätyi peilikirkkaaksi luistelujääksi. Lumi satoi vasta myöhemmin.

Vanhin lapsenlapseni syyskuun lopun raikkaassa kelissä. Sää muuttui harmittavasti sateeksi ja tuuli nousi. Reipas poika jaksoi meloa sisukkaasti koko matkan eikä tyytynyt kyydissä istumiseen.  E-Villen tarra melassa muistuttaa kevään rannikonretkestä. E-Ville, Welhonpesä ja kahdeksan maakuntalehteä mahdollistivat taloudellisesti kuukauden retken tekemisen. 

Muutin vajaat pari kuukautta sitten reissutyöhön Kainuuseen. Työpäivät venyvät. Vain kerran ehdin Oulujärven vesille ennen jäiden tuloa. Nyt on jo täysi talvi. Tänään kaupungin ulkoilualueilla merkittiin lumikenkäreittejä.

Suunnittelin melovani kotipitäjässä vielä itsenäisyyspäivänä ja ehkä joulunakin, mutta järvi jäätyi jo marraskuussa. Merelläkin taitaa olla rannat jäässä. Melontakausi 2013 on melottu, ellei sää lauhdu pitkäksi lämpöaalloksi ja vesisateeksi.


Millainen oli melontakauteni?
  • Aloitin ulkomelonnat merellä huhtikuun puolessa välissä. 
  • Meloin sinivalkonauhamelonnan Suomen merenrannikon läpi. Matkaa kertyi yli 1300 km.
  • Ilmoittauduin Lahden 24h melontaan heti rannikonmelonnan jälkeen, mutta peruin kasaantuneiden kotikiireiden vuoksi osallistumisen. Kunto olisi ollut kohdallaan.
  • Olin heinäkuussa ulkomailla enkä melonut.
  • Kävin elokuussa melontaohjaajakurssin ja olen nyt melontaohjaaja.
  • Syksyn retki jäi tekemättä, samoin sadan kilometrin päivämelonta.
  • Meloin syksyllä vanhimman lapsenlapsen kanssa kaksikolla pienen päiväretken Iso-Roineella
  • Melontapäiväkirjan ylläpito ontui elokuusta alkaen.

Arvioin meloneeni tällä kaudella kaksi tuhatta kilometriä. Koska kaikkia melontoja en ole mitannut ja kirjannut, olkoon virallinen kilometrimäärä 1980 km.
Ei mene ainakaan liioitteluksi. Tavoite oli ylittää kaksi tuhatta, mutta talvi ja reissutyö hidastivat. 

Raikas, kylmä tuuli tuulettaa Iso-Roineen kaislikkoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti