Vapaaseen veteen 23.4.2010

Klaukkalan Valkjärvi pysyy sinnikkäästi jäässä, vaikka vuoroin sataa vettä, vuoroin paistaa aurinko ja tulee. Meri oli Porkkalassa viime viikolla vapaa länsirannoilta, mutta itärannat olivat vielä vahvasti jäässä. Arvelen, että tällä viikolla meri on jo jäästä vapaa. Ajan lyhyen kevätloman päätteeksi Seurasaaren sillan pieleen ja käyn kevään ensimmäisellä vapaan veden melontalenkillä.

Ilma on sateinen, ja läntinen tuuli vaihtee lähes tyynestä kohtalaiseen. Aallokko on korkeimmillaan puolimetristä, mutta puuskissa tuuli tuntuu aallokkoa enemmän.

Nostan kajakin veteen. Haen autosta melan, aukkopeitteen, melontahanskat, lompakon ja kameran rantaan. Kokeilen ensimmäistä kertaa jaloissa neopreenisukkia ja niiden päällä crokseja. Yksiasteinen vesi ei tule rantavedessä kahlatessa läpi, mutta kylmyys saa pikku hiljaa olon tuntumaan jaloissa kostealta. Kokeilen ensimmäistä kertaa ohuita melontarukkasia, jotka ovat kiinni melassa, ja joiden sisään käsi pujotetaan.

Työntelen kajakin ulos rannasta, ja samalla alan muistella, mihin olen laittanut auton avaimet. Hihatasku, jossa niitä tavallisesti pidän, on auki. Palaan rantaan. Katselen rantavettä, rantaa ja parkkipaikan polkua. Avainta ei näy. Irrotan aukkopeitteen ja nousen ylös. Tarkistan päiväluukun, jonne olen pannut lompakon. Auton avain näkyy kajakin istuimen taakse pudonneena parisenttisessä pilssivedessä.

Melonta tyhjällä kajakilla tuntuu matalassa sivuaallossa aluksi vähän huteralta. Melontarukkasten varret ovat ohuet. Ensimmäinen on helppo vetää kunnolla käteen, mutta toinen tuottaa vaikeutta, koska varsi on vetelä ja anorakin hiha kohtalaisen paksu. Jäykemmät ja vähän leveämmät varret voisivat olla helpommat puettavat. Avustan toisen hanskan pukemista hampain ja varon samalla huitomasta melan toisella päällä veteen, että pysyisin suunnassa enkä kaatuisi. Aluksi tuntuu oudolta, että käsi on kuin ranteesta kiinni melassa.

Melonta alkaa sujua, kun huomaan säätää melan lapakulman nollasta noin viiteenkymmeneen. Harmony melan säätömekanismin käyttö onnistuu onneksi hyvin hampailla, koska kädet ovat kiinni vaivalla puetuissa rukkasissa. Melon seurasaaren länsilaidan tuntumassa. Joku laskee pulpettiveneestä verkkoja rannan tuntumassa.

Ensimmäiset kilometrit tuntuvat vähän käsivarsissa. Pian oikea melontaliike palautuu mieleen. Meno tuntuu kevyeltä ja Reval-kajakkini vakaalta. Ohuet rukkaset suojaavat käsiä niin hyvin, että revin rukkasten alla olevat nepreenihanskat pois. Vaikka melakäsin välillä käy vedessä, käsi ei kastu. Rukkaset siis toimivat.


Kiertelen Seurasaaren selkää. Lokit vahtivat vimmatusti kallioluotoa, kun melon luodon ja Seurasaaren välistä. Melon kohti Lauttasaaren siltoja. Taivas vetäytyy oikealta mustaan pilveen. Sataa vähän ja nousee teräviä tuulenpuuskia. Käyn siltojen alla. Otan valokuvia.

Palaan kaupungin puolen rannan tuntumaa. Käyn Melaveikkojen majan takana. Maja näyttää vielä nukkuvan talvihorrostaan. Laituri ei ole vedessä. Palaan selälle aallokkoon. Melonta puolen metrin sivuaallokossa tuntuu helpolta ja vakaalta. Uimahalliharjoittelu on pitänyt jäykän selkäni kuitenkin liikkeessä ja tasapainoni on kenties vähän parantunut. Tuntuu luontevalta olla.


Palaan rannan tuntumaan. Katson merimelojien majan kummaltakin puolelta, melon HKK:n majan laiturin vierestä. Otan kuvia Kesärannan rantasaunalla ja laiturissa. Pilvistä ja tuulta. Mäntyniemen kierrän kohteliaasti vähän kauempaa, mutta kuvaan kuitenkin vähän. Melonta ei tunnu enää käsivarsissa, vaikka paluu lähtöpaikkaan on tiukan vastatuulirupeaman takana.

Kevään ensimmäinen ulkolenkki on tehty. Puoli toista tuntia ja yhdeksän kilometriä kartalta mitattuna. Nostan kajakin autonkatolle ja palaan kotiin. Mietin, mihin panin lompakkoni. Muistan, että se on kajakin päiväluukussa auton katolla. En luota luukun kanteen sen vertaa, että pysähdyn, haen minigrip-pussiin pakatun lompakon ja jatkan matkaa.


Huomenna on kevään viimeinen uimahalliharjoitus. Sen jälkeen palautan muovisen Point Crunch Rocketin Welhonpesään.