torstai 28. huhtikuuta 2016

Kerrankin kunnon melontahanskat - NRS Maverick


Käytän tosi kylmillä keleillä NRS Titanium –melontarukkasia. Ne ovat lämpimät ja vesitiiviit, niiden sisäpuoli on miellyttävää, kuin ohutnukkaista fleeceä ja rukkasten tapaan sormet ovat mukavasti yhdessä tilassa. Mutta niin kuin kaikki kintaat NRS Titaniumitkin ovat vähän kömpelöt. Rukkaset kädessä ei voi käyttää kameraa puhelimesta puhumattakaan. Eikä korkealle nouseva varrensuu ole ihan yhteensopiva kuivapukuni hihansuun kanssa.

Rukkaskelejä on tavallisesti lokakuun lopulta huhtikuun lopulle. Avokäsin tarkenee meloa kesäkuun alusta syyskuun alkupuolelle. Siinä välissä ja kesän kylminä ja sateisina päivinä käsiin tarvitsee jotain rukkasta kevyempää. Olen käyttänyt vuosien ajan Hikon 1,5 mm paksuja neopreenihanskoja. Valitettavasti vuodet näkyvät hanskoissa moneen kertaan liimattuina ja harsittuina saumoina ja ammottavina reikinä. Tarvitsin uudet hanskat.

Entisenkaltaisia ohuita Hikoja ei enää valmisteta. Kokeilin kaikkia mahdollisia melontaliikkeen hanskoja ja olin jo päätymässä markettien tavallisiin parinkympin avantouintihanskoihin. Minulla on ollut sellaisia avantouintikäytössä, ja parhaat avantohanskat on usein päätyneet keväällä melontakäyttöön. Yleensä ne ovat kestäneet muutaman viikon kunnes sauma on ratkennut tai kumimainen kämmen haljennut. Malliltaan ne sopivat harvoin melan vartta pitelemään.

Sitten kokeilin NRS Maverick –hanskoja. Viidenkymmenenviiden euron hintalappu oli jättänyt ne sivuun hanskahyllyä penkoessani. L-kokoinen Maverick istui käteeni kirjaimellisesti kuin hansikas. Sisäpuoli on neopreenin kaltaista tekstiiliä, mutta päällys kumimaista, hyvin joustavaa ja notkeaa materiaalia. Saumoissa on reilut hitsaukset. Kämmenpuolen kumi on kuvioitua, samoin sormien alapuoli. Ranne kapenee lateksimansetin tavoin tiiviiksi. 

Tuntuma melaan on Maverickit kädessä parempi kuin ohuilla Hikoilla. Kahden millin materiaalivahvuutta lukuun ottamatta tuntuma on kuin kirurgin hanskoilla. Koska kämmenpuoli ei luista yhtään, melaa on pidettävä oikeaoppisen löysästi. Eipä kehity tenniskyynärpäätä tai muita jumeja. Nämä kädessä voi käyttää puhelinta, kameraa, vetoketjuja, hakasia ja solmia ohuitakin nyörejä.

Vajaan kymmenen kilometrin lenkillä kädet pysyivät kuivina, vaikka liotin käsiäni vedessä ihan huvikseni. Veden kylmyys ei tuntunut. Eikä lenkin jälkeen kädet tuntuneet tiskaajan käsiltä, niin kuin vettä läpäisevillä neopreenihanskoilla. Aikani hintaa kauhisteltuani laskin, että jos nämä kestävät kaksikin melontakautta, melon mieluummin kädet kuivina ja lämpiminä kuin kylminä vuotavilla hanskoilla. NRS Titanium –rukkaset ovat kestäneet monta vuotta, ehkä nämäkin kestävät.
Vasemmalla NRS Titanic, oikealla NRS Maverick

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Merihätä


”Vesiliikenneonnettomuus. Keskisuuri. Sivullinen pelasti kolmehenkisen venekunnan ajelehtimasta kiville”  lukee merivartioston twiitissä. Kuulostaa vakavalta.

Alkukevään pikainen veneajelu Helsingin edustalla sai yllättävän käänteen, kun juuri käyttönotetun, uuden veneen sähkölaitteissa ilmeni ongelma.

Olin tilanteessa mukana pelastettavana. Ajoimme nopealla moottoriveneellä Helsingin ja Suomenlinnan välillä. Tuuli kaakosta kohtalaisen voimakkaasti. Harmaa päivä, mutta ei ihan satanut.

Veneen jännitemittarin lukema alkoi laskea nopeasti. Pysähdyimme, ja käännyimme takaisin kohti espoolaista lähtösatamaa. Sataviisikymmentä hevosvoimaisen perämoottorin nostaessa kierroksia alhaisen jännitteen merkkiääni alkoi soida. Hiljensimme. Jännite laski mittarin mukaan edelleen. Sammutimme kaikki sähkölaitteet.

Hernesaaren kohdalla jännitemittari näytti seitsemää volttia, kun veneen moottori sammui. Yltyvä kaakkoistuuli keikutti ajelehtivaa venettä. Edessämme kulki Länsisatamaan johtava laivaväylä, mutta onneksi ajelehdimme kohti Hernesaaren rantaa. Vene oli uusi, alle kymmenen tuntia ajettu. Veneen akun jännite oli laskenut heti ensimmäisten ajotuntien aikana. Myyjä oli arvellut akun olleen viallinen, ja uusi akku oli vaihdettu tilalle. Vanha akku oli mukana, ja aloimme vaihtaa sitä tyhjän tilalle.

Akun kaapelikenkien irrotus ei sujunut heittämällä, ja akkua vaihtaessamme ajauduimme kivikkoisen rannan tuntumaan. Reilun yhdentoista voltin jännite ei riittänyt käynnistämään moottoria. Tuuli painoi meitä kohti kivikkoa. Ensimmäinen rysähdys iski heti, kun moottori saatiin kipattua ylös vedestä. Lasikuitu kolisi teräväsärmäisiin kiviin veneen oikealla kyljellä ja pohjan alla. Alumiinivartinen puoshaka tuntui keveältä aseelta tuulen ja aallokon runnoessa puolentoista tonnin painoista venettä voimalla kiviä vasten.

Veneliikennettä oli vähän, ja olimme ajautuneet väylältä huutomatkan ulottumattomiin. Soitimme merivartiostoon. Apua odotellessa yritimme kääntää veneen niin, että se kolhiintuisi mahdollisimman vähän. Ohikulkeva pienveneilijä huomasi tilanteemme, ajoi lähelle ja valmistautui hinaamaan meidät irti rannasta. Samalla Katajanokan suunnasta lähestyi rajavartioston helikopteri matalalla lentäen. Pintapelastaja riippui kopterista lasketussa köydessä.

Olimme jo irti rannasta, kun rajavartioston pieni rib-vene ja partioalus saapuivat. Helikopteri kaartoi Pihlajasaaren pohjoispuolelta takaisin ja lensi pois. Pääsimme rajavartioston rib-veneen hinauksessa suojasatamaan. Matkalla huomasimme, että puhelimesta, jolla olimme soittaneet apua, oli akku tyhjentynyt. Hetkeä aiemmin se oli lähes täysi.

Tuuli käänteli ohjauskyvytöntä venettämme miten tahtoi. Hinausköysi rikkoi kannelta toisen etuvalon ja lopuksi vene törmäsi keula edellä rannan laituriin hallitsemattoman kovalla voimalla. Saimme veneen kiinnitetyksi ja pilssin tarkistetuksi vuotojen varalta. Taksia tilatessamme rajavartioston vene viipyi edelleen rannassa. Miehet olivat nostaneet konekopan laiturille ja tutkittuaan aikansa soittivat hinausapua. Veneen akku oli tyhjä.

Onneksi veneemme virta loppui sellaisessa paikassa, että apua saatiin nopeasti emmekä olleet laivaväylällä. Jälkiviisaasti voi ihmetellä, miksi emme laskeneet ankkuria heti moottorin sammuttua tai viimeistään, kun aloimme vaihtaa akkua. Vettä oli alla pari kymmentä metriä ja oletus oli, että toisella akulla vene käynnistyy. Ei pitäisi olettaa vaan varmistaa. Merivartiosto toimi ripeästi ja tuli paikalle kattavalla kalustolla. Heidän olettamuksensa oli, että tilanne voi olla hyvinkin vaikea. Ja olisihan se voinut ollakin. Siksi pintapelastaja on tuollaisissa tilanteissa valmiina laskeutumaan kiville ajautuneeseen alukseen. 

Moottorivene on haavoittuva. Ilman polttoainetta tai virtaa siitä ei ole paljon iloa. Mitä isompi vene, sitä vaikeampi sitä on hallita ilman moottoria. Perämoottorivene muuttuu täysin ohjailukyvyttömäksi, kun moottori nostetaan ylös. Eikä sammunut moottori alhaallakaan auta ohjailussa. Kivikkoon ajautunut painava vene samoin kuin retkilastissa oleva kajakki hakkautuvat nopeasti rikki kiviä vasten.

Uusikin vene tai mikä tahansa laite voi yllättää. Kajakin heikko kohta voi olla kannen ja rungon liitos tai melko yleinen aukonkehyksen vuoto. Vuosia sitten ostimme uuden matkailuvaunun, joka vietiin käyttöönottohuollon jälkeen leirintäalueelle. Heti ensimmäisenä yönä vaunussa tuntui voimakas kaasun haju. Syyksi paljastui puutteellinen kaasuletkun kiinnitys – siis käyttöönottohuollon jälkeen.

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Hyvä kajakki alle tonnilla

Tauko Gullkronan selällä. Etualalla Bigfoot kakkonen ja takana Reval, josta olen päättnyt luopua kaikkien yhteisten kokemusten jälkeen. Talliin päätyi toinen mainio meriretkikajakki Beaufort, jonka olen fiksannut kuntoon kuljetusvaurioiden jäljiltä. Revalin tilalle kaipaisin muovista joka paikan kajakkia. 

Tästä edullisesti monikäyttöinen, nopea ja tilava meriretkikajakki kesäksi ja vaikka koko loppuiäksi. Ominaisuudet ei lopu ihan heti kesken. Tällaisella on melottu Ruotsin ja Suomen rannikot, ylitetty Suomenlahti ja mitä kaikkea. Ja meloinpa viime kesän Pirkanmaan kierroksella menestyksellisesti alle metrin levyisiä ojiakin...
Sopii keski- ja isokokoiselle melojalle. Olen melonut tällä satoja lyhyitä iltalenkkejä ja pisimmillään sadan kilometrin päivämatkoja. Aina toimii.



torstai 7. huhtikuuta 2016

Maininki-kirja omaan melontakirjastoon tai lahjaksi

 
Maininki-kirjan painos on lopuillaan. Olen saanut paljon kyselyjä, mistä kirjan voisi ostaa. Niinpä otin osan jäljellä olevasta painoksesta itselleni.

Nyt kirjan voi tilata minulta suoraan hintaan 20 euroa/kpl + postikulut.
Kahden ja sitä useamman kappaleen tilaukset toimitan postipakettina euroa.

Tilaa kirja itselle, lahjaksi tai muutama kappale melontaseuran käyttöön.

Tilaukset sähköpostilla: pekka.j.lassila [at] gmail.com



Parin tunnin tauolla ja kirjoituspuuhissa Piehingin kalastajakylässä Antti Oravan hoivissa. Kuva Suomen rannikon melonnastani keväällä 2013. (kuvat Antti Orava)
Maininki on retkikertomus 1300 kilometriä pitkästä Suomen rannikon melonnasta keväällä 2013. Retki polveilee aallokkoisilta seliltä mielenkiintoisiin historian tarinoihin, rannikon luontoon ja elinkeinoihin.
Kirja pitää sisällään paljon käytännön tietoa melonnasta, varusteista, reitistä ja leiripaikoista.

Prosessoin matkan aikana työn yllättävän päättymisen tuskaa. Mistä löydän uskon tulevaisuuteen ja miten vältän katkeroitumisen. Sidottu, 278 sivua, Tammi


--> ”Kirjasi auttoi tavattomasti analysoimaan oman elämäni tapahtumia.”
lukija Varsinais-Suomesta
”Maininki selätti katkeruuden”.
Sanomalehti Keskipohjanmaa
“Kirja tempaisi mukaansa. Muistin vasta lopussa, että olin oikolukemassa teksiä” Kustannustoimittaja, Tammi


Melontabloggaajan arkipäivää tai -iltaa. Jutun lähetys ei onnistunut heikon kentän vuoksi Antin järjestämän mökin sisältä, vaan ulkona oli etsittävä paikka, missä operaattorin kenttä on riittävän vahva. Kuivapuku ja sen hyvin muotoiltu huppu suojaavat mainiosti ärhäkkäiltä ja verenhimoisilta itikkaparvilta.