lauantai 29. marraskuuta 2014

Melojan neopreenihanskat

Melojan kädet on käytännössä aina märät. Kylmän veden aikana keväällä ja syksyllä melojan sormia palelee. Miten pidän käteni meloessa lämpiminä ja toimintakykyisinä?

Neopreeninen melontahansikas vedetätyvä kuivapuvun lateksimansetin ja tarrakiristeisen hihansuun väliin pitää käden kuivana ja lämpimänä. Käsi kostuu korkeintaan hikoilusta, mutta pysyy lämpimänä. 
Olen kokeillut kahdenlaisia melarukkasia, Hikon fleece-vuorisia rukkasia ja ohuita vuorettomia tuulisuojia. Kummistakaan rukkasista en pidä.

Ohuemmat ovat niin löysä- ja ahdasvartiset, että varsinkin jälkimmäisen käden työntäminen melassa kiinni olevaa rukkaseen jättää varren aina harmittavasti kurttuun. Pitkävartiset kintaat puolestaan pysyvät hyvin ryhdissään, mutta kastelen aina varrensuut, vaikka kuinka olisin varovainen. Eikä märkä fleece-vuori tunnu miellyttävältä.

Vaihtelen meloessa usein melaotetta ja otteen leveyttä tilanteen mukaan. Melontarukkaset kiinnitetään tarralla melan varteen ja niiden kumitiivisteet pitävät ne tiukasti paikoillaan. Melaotteen ja oteleveyden vaihtelu ei onnistu.

Minusta tuntuu vastenmieliseltä ajatus, että käteni on jollain tasolla sidottu melaan kiinni. Erityisen vastenmieliseltä tuntuu ajatus, että joutuisin jääkylmän veden varaan ilman hansikkaita, jotka siis ovat kiinni melassa eivätkä käsissäni.

Käytän meloessa kolmenlaisia neopreenihansikkaita. Toissakevään kuukauden mittaisella rannikonretkelläni käytin kaksia erivahvuisia neopreenihanskoja. Alkumatkasta käsissä oli kolme milliset Freetime Sportwear -neopreenihanskat, jotka ovat lähinnä tarkoitettu avantouintiin. Hanskojen kämmenpuolella on kumiset liukuesteet.

Freetime Sportwear -hanskat on lyhytvartisina helppo pukea päälle. Kämmenpuolen kumipinnoite parantaa melaotetta. Käytän näitä hanskoja myös avantouinnilla.
Hansikkaat eivät pidä käsiä kuivina, mutta pitävät silti lämpiminä. Melaote on vielä kohtalaisen hyvä. Tätä vahvemmilla ja jäykemmillä hanskoilla ja vuorellisilla Otso-hanskoilla melaote on jo toivoton.

Vastaavia avantouintihanskoja ostan parin kerran vuodessa, koska ne eivät ole kovin kestäviä. Herkimmin rikkoutuva kohta on sormivälien ja peukalon tyven ompeleet. Joskus neopreeni halkeaa ompeleen vierestä. Future-hanskat ovat poikkeus. Muutaman ristipiston ja Liquid Sole –paikkauksen jälkeen ne ovat olleet käytössä jo kolme kautta sekä meloessa että avannossa.

Hikon ohuet neopreenihanskat. Melaote on hyvä, ja kameran käyttö onnistuu mainiosti. Pidän näitä toisinaan ihan mukavuussyistä, vaikka vesi olisikin riittävän lämmintä. Neopreenihanskojen kanssa en ole onnistunut saamaan yhtään rakkoa käsiini.
LiguidSole ja musta ompelulanka pitävät mieluisat hanskat vuosia käyttökunnossa.
Parempi, jopa hyvä melaote on ohuilla Hiko-melontahansikkailla. Ohesta, parin millin  neopreenista tehdyt hanskat eivät ole tavattoman lämpimät, mutta näillä meloo mukavasti alle kymmenasteisessa vedessä. Hikon hanskat on parhaat käyttämäni melontahanskat. Joskus puen nämä käsiin, vaikka ei olisi niin kylmäkään. Melaote on hyvä, ja hanskat ehkäisevät tehokkaasti rakkoja. Ohuet hanskat eivät hidasta puhelimen tai kameran käyttöä.

Mielestäni parhaat kylmien vesien melontahansikaat on NRS-Titanium melontarukkaset. Näillä tarkenee ja pystyy käsittelemään melaa, vaikka ensialkuun tuntuivatkin hieman oudoilta ja jäykiltä. 
Kylmiin keleihin, toukokuun alkuun ja loka-marraskuulle sopivat hyvin NRS Titanium –neopreenikintaat. Kintaissa on huopamainen vuori, mutta koska sormet ovat samassa tilassa, tuntuma melaan säilyy hyvänä. Samasta syystä ja kintaiden tiiveydestä johtuen sormet myös pysyvät lämpiminä.


Jälkimmäisen kintaan pukeminen on aavistuksen haastavaa, jos varrensuun haluaa siististi kuivapuvun hihansuun ja lateksikumin väliin. Melontakintailla kameran ja puhelimen käyttäminen onnistuu vaivoin, mutta kuitenkin onnistuu. Tiiveydestä johtuen kädet myös hikoilevat jonkin verran. Mutta lämpimät ne ovat. Harmi, etten keksinyt tällaisia hanskoja ennen toukokuista rannikonmelontaani.

maanantai 24. marraskuuta 2014

Kayman Raider Vihtijärvellä

Kayman Raider on suorakölilinjainen ja sen vesilinja on pitkä. Nopea kajakki. 
Kayman Fury tuntui muutaman viikon takaisilla testilenkeilläni aavistuksen hitaalta. Lähes tasapohjaista Furya ei ole suunniteltu nopeaan kuntolenkkeilyyn vaan aallokkoon. Nopealle kuntolenkille tai retkelle Kayman tarjoaa  jyrkän v-pohjan varassa uivaa Raideria.

Kayman Raider on 549 cm pitkä ja 52 cm leveä. V-pohja on melko jyrkkä, selvästi jyrkempi kuin vanhassa verrokkikajakissani Revalissa. Kajakkien pituus on lähes sama, Raider on kaksi senttiä kapeampi. Raiderin levein kohta on istuinaukon takaosassa, ja keula kapenee jo istuinaukon matkalla voimakkaasti. Kapeutta kuvaa hyvin se, että Raiderin jalkatilassa säärten ulkosivut nojaavat polkimien säätövarsiin.

Kapea etukansi on voimakkaasti viistetty. Mela ei osu edes vahingossa kannen reunaan pystyllä tyylillä meloessa.

Olin kuumeessa. Viivyttelin testilenkille lähtöä, koska pelkäsin tasapainoni horjuvan kapean, v-pohjaisen kajakin kanssa. Turhaan. Raider tuntuu hämmästyttävän vakaalta niinkin kapeaksi ja jyrkkäpohjaiseksi kajakiksi. Ei ehkä aloittelijan ensimmäinen kajakki, mutta ei yhtään Revalia epävakaampi. Toissijaista vakautta en kuumeen, jäätyvän järven ja oman mukavuuteni vuoksi tullut kokeilleeksi. Veikkaan, että eskimo nousee Raiderilla helposti, koska kylkiprofiilista puuttuu reilu, pyörähdystä jarruttava kulma.

Kevyttä menoa pariasteisessa vedessä. Kansi on kauttaaltaan matala, vain istuinaukon etuosa on korkeampi. 
Raiderin sivuprofiili näyttää samanlaiselta kuin samalla järvellä pari vuotta sitten kokeilemani Point XP18. Pointin pohja on loiva V, Raiderin jyrkkä. Siinä, missä tuuli tarttui Pointiin heti, kun peräsimen nosti vedestä, Raider on huomattavasti vakaampi. Kajakilla saattaa meloa suoraan kaikkiin suuntiin 3-4 metrisessä tuulessa ilman evää tai peräsintä.

Raiderissa on sekä evä että peräsin. Peräsimen voisi jättää pois, ellei halua pitää sitä mukana varalla. Evä riittää hyvin suunnanpitoon, ja kajakki kääntyy helposti kallistamalla. Tietysti peräsin on mukava ja vaivaton. Toisella testilenkilläni oli muutama aste pakkasta ja evävaijeri jäässä. Käytin peräsintä, kunnes evävaijeri notkistui pariasteisessa vedessä.

Raiderin ohjaamossa on asiat kohdallaan. Istuin tuntuu hyvältä ilman pehmusteita, reisituki on sopivalla korkeudella, ja kajakkiin kytkeytyy napakasti. Tässä voisi istua kellon ympäri.
Vaikka polvet ovat reisitukien alla, ne eivät tässä kajakissa olen kovin leveällä. Polvet mahtuvat kohtalaisesti reisitukien väliinkin. Matala päiväluukku ei haittaa istuimelle pujottautumista.
Raiderin istuinaukko tuntuu samalta ja minulle yhtä sopivalta kuin Furyssa. Tähän istuimeen ja reisitukeen ei kaipaa fylliä. Samoin kansien muotoilu vaikuttaa samalta tavaratilojen luukkuihin asti. Kapean etukannen viisteet ovat oikeassa kohdassa ja kulmassa niin, että jalkaterät mahtuvat hyvin kannen alle eikä mela kolhi kannen reunaan.  Polvet mahtuvat juuri ja juuri reisitukien väliin niin, että on mahdollista meloa polvet yhdessä. Reisitukien allakaan ne eivät tosin ole kovin levällään. Tässä kajakissa ei mahdu kovin leveään sammakkoasentoon.

Edessä on pieni päiväluukku. Takana pikkuluukun kansi on reilun kokoinen ja keskellä eikä reunassa niin kuin yleensä. Tavaratilojen puolikovat luukut ovat soikeita ja riittävän suuria. Kannella on reilusti kumiköysiä, ja edessä on melaparkki. Istuimen takana ei ole haittaamassa joissakin kajakeissa yleistyneitä melaremmejä.

V-pohjan kulma ja keulan kapeus näkyvät hyvin polkimien ja etulaipion kohdalta. 
Luulen, että Kayman Raider on nopea kajakki. Ensimmäisen lyhyen testilenkkini kahden ensimmäisen kilometrin keskinopeus oli SportTrackerin mukaan 9,1 km/h. Varsinainen testilenkki sujui kilometrin verran hitaammin, koska olin kuumeessa, oli pakkasta ja kokeilin kajakin käsittelyä eri tuulensuunnilla. Hyvä keskinopeus sekin talvikelillä kuivapuvussa ja paksuissa varusteissa.

SportTracker väitti toisen testilenkin huippunopeudeksi 16,1 km/h, kun se ensimmäisellä oli 13,1 km/h. Lukija päätelköön, voiko SportTrackerin hetkellisiin nopeuslukuihin luottaa.  Furyn vastaava huippu oli 9,7 km/h, mutta keskinopeus jäi reiluun seitsemään.

Tämän vuoden sadan kilometrin päivämelonta jäi tekemättä. Kayman Raider vaikuttaa satasen päivälenkille sopivalta kajakilta. Suunnittelin jo melovani matkan otsalampun valossa, mutta nouseva flunssa, kuume ja pakkanen laskivat intoa. Tyydyin lyhyisiin testilenkkeihin.

Kenelle Kayman Raider sopii?

Kayman Raider on linjakkaan näköinen kajakki, kuin muskelivene massivisine keuloineen. Keula ei meloessa ui kovin korkealla, koska pohjan v-kulma on jyrkkä. Luulen, ettei tuuli siihen kovin hanaksti tartu. Massiivinen keula houkuttelee retkioloissa lastaamaan keulaan ehkä liiankin paljon painoa.

Ostaisin Raiderin kuntolenkeille ja nopeille retkille ainakin sisävesille ja rannikkovesiin. Aallokkoa en päässyt kokeilemaan. Voi olla, että kokenut meloja Raiderilla sielläkin pärjäisi.   Perinteinen brittityyppinen kajakki sopii minusta varsinaiseksi yleiskajakiksi suorakölilinjaista paremmin, mutta valintahan on maku- ja käyttötottumuskysymys.


Ennen ostopäätöstä kannattaisi kokeilla myös Tideracen Pace-mallit, Wahoo, Point XP18 ja joitakin muita vastaavia, pitkävesilinjaisia kajakkeja. Lopulliseen valintaan vaikuttaa eniten se, miten kajakin ergonomia sopii omalle vartalolle ja hinta kukkarolle. Puolassa valmistettu Raider verottaa tiliä monta muuta kajakkia vähemmän.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Marraskuun valossa


Matalalta paistava aurinko lämmittää veden pintaa nolla-aseisessa ilmassa.
Alkavaa pakkasta. Vesillä on hiljaista, vaikka pinta ei vielä jäädy.
Marraskuun matala auringonvalo värjää maan värit väkevästi. Luonto odottaa lumipeitettä.
Syksyn myöhäinen hanhiparvi pohtii, pitäisikö lähteä lämpimämpiin vesiin Itämeren rannoille.

Vielä riittää melontakelejä Etelä-Suomessa. Nikon AW110 -pokkarin linssiheijastumat säteilevät vastavalossa.

maanantai 13. lokakuuta 2014

Kayman Fury järvivesissä

Kayman Fury on linjakas, voimakkaasti baanaanimainen aallokkokajakki. Kaarevuutta korostaa mataluus aukon takareunalla ja korkeat keula ja perä. Pohjassa ei ole rokkeria niin paljon kuin äkkipäätä voisi luulla.

Koska Kayman Fury on brittityylinen kajakki, en malta olla vertaamatta sitä vanhemman vuosikerran brittityyliseen merikajakkiin. Verrokiksi sopii hyvin kuusivuotias, tuhansia kilometrejä melottu Tahe Marinen Reval, jonka runkoa väitetään legendaarisen merikajakin, Valley Nordkapin kopioksi.

Yllä Kayman Fury 520 cm, 54 cm, max 130 kg. Alla Tahe Reval 550 cm, 54 cm, max. 155 kg.
Fury on keskialueelta pari kolme senttiä matalampi. Rokkeria ei ole niin paljon kuin vanhassa brittityylissä. Sekä keula että perä ovat kantavampia. Revalillani useimmat aloittelijat ovat kaatuneet, Fury sen sijaan on vakaa. 
Nordkap samoin kuin Reval ovat peräisin viime vuosituhannelta ja edustavat ainakin yhden sukupolven ikäistä suunnitteluihannetta merelle ja aallokkoon sopivasta kajakista. Kayman Fury puolestaan edustaa uudempaa brittiläistä suunnittelulinjaa ja muistuttaa läheisesti mm. Tideracen kajakkeja.

Tiderace Xploreista minulla on Suomen rannikon mittainen kokemus, Tiderace Vortex on tuttu sisävesiltä, Revalilla olen melonut Suomenlahden läpi koko pituudeltaan ja Inaria lukuun ottamatta kaikilla Suomen suurilla sisävesillä. Tahen Greenladilla olen melonut vajaat tuhat kilometriä ja otan sen verrokiksi sen vuoksi, että pohjan muoto on melko lähellä Kayman Furyn pohjan poikittaislinjoja.

Vasemmalla Reval, oikealla Fury. Kumpikin on 54 cm leveä. Pohjan poikittaisprofiilien ero on selkeä sekä keskellä että kuvassa näkyvässä peräpäässä. 
Kayman Fury on tehty merelle vuorovesiaalloilla leikittelyyn samoin kuin Tideracen Vortex. Kaymanin varsinaisia pelipaatteja ovat lyhyemmät Grazy ja Grazy hv. Fury on näistä reilun jalan verran pidennetty ja paremmin retkimelontaan soveltuva versio. Fury on kuin Vortexin ja Xplorein risteytys. Ehkäpä hyvin lähellä Tideracen Xtra –mallia.

V-pohja on keskialueelta hyvin loiva, lähes tasainen ja muistuttaa Greenlandia tai lähes lattapohjaista Vortexia. Kajakki on vakaa, enkä saanut sitä kaatumaan, vaikka kallistin kuuden-, seitsemänkymmenen asteen kulmaan. Sen jälkeen se olisi kaatunut helposti, mutta nousi ylätuennalla kevyesti ylös. Kajakin takakansi on matala, aukon takaa vain 18 sentin korkuinen, joten jäykkäselkäinenkin saa nojattua painopisteen riittävän alas helppoon eskimoon ja ylätukeen.
Vasemmalla Reval, oikealla Fury. Furyn takapään kantavuus, takakannen mataluus ja hyvät reisituet korostuvat vanhaan brittityyliin verrattuna. Revalin aukko on kymmenen senttiä lyhyempi, polvet saavat hyvän tuen aukon reunoista kunhan niitä on madallettu parin sentin fylleillä.
 Kayman Furyn istuimeen en kaivannut minkäänlaista pehmustetta tai fylliä. Etureuna ei painanut takareisiä eikä takareuna häntäluuta. Istuimen muotoilu ja/tai asento sopi ruumiinrakenteelleni (184cm) kuin hansikas käteen. Koska tarralla säädettävä selkätuki on lähellä aukon takareunaa, tuen taakse sopii vain kuivaussieni, varvastossut tai pieni juomapullo. Istuinkaukalon tilavuus on pieni. Siitä on etua, jos sattuu kaatumaan ja reskutettavaksi.
Takapuoleni ei kaivannut Kaymanin istuimeen minkäänlaista fylliä tai virittelyä. Yksinkertainen, sekeä ja oikeassa asennossa. Takapäiväluukkun kansi on iso ja keskellä. Tästä sopii kaivella tauolla evästä ja pikku-trangiaa esille.
Kayman Fury on ensimmäinen melomani merikajakki, missä sain siirtää polkimet etummaiseen asentoon. Minua pitkäjalkaisemmat eivät tähän kajakkiin mahdu ilman polkimien siirtoa tai poistoa. Jos meloisin tällä pitempään, vaihtaisin Smart Track –polkimet levyjalkatukeen tai yhdistäisin polkimet poikittaisella laudalla. Kajakin kannen voimakkaat viisteet verottavat varvastilan reuna-alueilla 42 numeron jalalle minimiin. Levyjalkatuki mahdollistaisi jalkaterien pitämisen pystyasennossa tilan keskiosassa. Tosin reisituet tekevät aukon keskiosasta polville liian ahtaan.

Furyn etukansi vaikuttaa meloessa kapealta, ja reilusti eteen ulottuvat kannen viisteet korostavat kapeuden vaikutelmaa. Revalin kuten monen muunkin kajakin etukannen viisteet alkavat aavistuksen verran polkimien etupuolelta ja pystyllä melontatyylilläni kolhin melan jatkuvasti kannen reunaan melko tarkkaan sadankymmenen sentin päästä selkätuesta. Furyssa en saa melaa osumaan kertaakaan kannen reunaan. Viisteet ulottuvat kauas eteen ja kajakki on kuin onkin polkimien kohdalta noin tuuman kapeampi kuin Reval ja moni muu melomani kajakki.
Etukannen viisteet ulottuvat etuluukulle asti. Kunnon viisteet ja etukannen kapeus mahdollistavat hyvän pystymelontatyyliin ilman, että mela kolisee jatkuvasti etukannen reunaan. 
Etukannen kapeudesta, loivan v-pohjan tukevuudesta ja matalista taka- ja sivukansista kai johtuu, että Kayman Fury tuntuu jollain tapaa kevyeltä ja helpolta melottavalta. Tuntuma veteen ja aaltoon on herkkä, kajakkia on helppo ohjailla ja käsitellä. Samanlaisesta herkkyydestä, suuntavakavuudesta ja kontaktista veteen olen nauttinut matalalla Greenland T:llä meloessani. Vain nopeudessa Fury häviää selvästi Greenlandille. En kokeillut huippunopeuksia, mutta testilenkkien keskinopeus jäi selvästi alle 8 km/h, kun se Greenlandilla oli useimmin yli 8, jopa 8,5 km/h. Furylla meloin syyskylmässä, Greenlandilla leppeissä kesäkeleissä.

Vain uimahallissa olen kokeillut eskimomelaa, mutta Kayman Fyrya meloessani tuli jostain syystä mieleen, että eskimomela voisi tämän kajakin kanssa olla kiinnostava vaihtoehto. 208 senttinen Bracsa Typhoon tuntui pystytyylillä meloessa jotenkin pitkältä ja aavistuksen kömpelöltä.
Edessä ja takana on kunnolliset melaparkit. 
Tavaratilat vaikuttavat vähintään yhtä suurilta kuin hoikassa Revalissa ja selvästi suuremmilta kuin Greenlandissa. Soikeat pakkausluukut ovat reilun kokoiset ja niiden kautta pujottaa isommankin retkiteltan helposti kannen alle. Takakannen alla on melkoisen matalaa. Uskon sinne kuitenkin normaalit takaluukkuun pakattavat retkitavarat mahtuvan. 

Takapäiväluukun kansi ja tila ovat reilun kokoisia ja kansi viisaasti keskellä kajakkia. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi luukun kansi on reunassa. Kantta ei kuitenkaan koskaan pitäisi avata vesillä yksin ollessa. Avasin kerran, mutta en tee sitä enää. Etupäiväluukku on melkoisen matala. Tilaan mahtuu pokkarikamera, puhelin, energiapatukat ja muuta pientä, mitä ei sijoita liivin taskuun. Rautaista puukkoa sinne ei kannata laittaa, jos etukannella on kompassi.
42 numeron ohut melontatossu Furyn kannen alla. Crockseilla tai isommilla kuivapuvun sukan päälle puettavilla tossuilla jalkaterillä oli jonkin verran ahdas olo. Levyjalkatuki tai polkimien väliin aseteltu lauta mahdollistaisivat jalkaterien pystysuoran asennon, mikä on melonnan kannalta tehokasta eikä puuduta jalkoja niin herkästi kuin sammakkoasento. Kuvasta näkyy hyin kannen voimakkaat viisteet ja v-pohjan jyrkkeneminen. Matala etupäiväluukku ei vie paljoa tilaa kannen alta. 
Meloin kajakilla joitakin kymmeniä kilometrejä uusimaalaisessa järvessä enintään kymmenen metrin puuskaisessa tuulessa ja Pirkanmaalla Pyhäjärvessä kuuden metrin tuulessa. Kajakin evä riittää hyvin pitämään kajakin kurssissa kaikilla tuulensuunnilla. Ihan heti evää ei edes tarvitse laskea, suunta pysyy kohtalaisesti evä ylhäälläkin. Melontakokemuksella voi toisin olla tässä osansa. Vuosia sitten en selvinnyt banaanikajakilla ilman peräsintä edes sileällä. Sitten opin käyttämään evää ja myöhemmin otin kolisevan peräsimen pois. Tänä kesänä en ole muistanut aina edes käyttää evää kajakilla, jota en aluksi saanut kulkemaan suoraan kuin peräsimellä.

Lasikuitutyö vaikuttaa siistiltä ja viimeistellyltä. Keskeltä kovat kumiluukut asettuvat tiiviisti edessäkin, vaikka luukun reunat näyttävät kapealla keulalla hieman irvistelevän. Huomasin etukannen luukun pullistuvan ja laskevan sisään lämpötilavaihteluiden mukaan. Kansi on siis tiivis. Myyjän mukaan kajakki on aallokkoon suunniteltuna tukevaa tekoa, enkä tällä tuntumalla osaa muutakaan väittää.

Kenelle Kayman Fury voisi olla sopiva kajakki?

Kajakki sopii monipuolisesti aallokkoleikkeihin ja retkeilyyn. Nopeutta tavoittelevaan kuntolenkkeilyyn on ihan eri mallit, brittiläinen banaani tavoittelee toisenlaisia käyttäjiä. Monipuolinen ja vakaa kajakki sopii myös vähän meloneille. Tässä eivät melontaominaisuudet lopu vielä kolmantenakaan kesänä, ehkä eivät koskaan. Uskaltaisin meloa tällä kajakilla ominaisuuksien puolesta Maarianhaminasta mantereelle tai Padasjoelta Kelventeelle reilussakin tuulessa.

Jos ja kun ostaa oman kajakin, on aina tehtävä kompromisseja ellei sitten hanki kolmea erilaista kajakkia. Kayman Furyllä meloo helposti neljänkin kympin päivämatkoja ja toisaalta voi fiilistellä miellyttävästi aallokkoisella rannalla. Pitkän, viikon kestävän retken tavaroita voi joutua vähän asettelemaan ja ehkä suosia mieluummin keveitä ja pienikokoisia retkivarusteita.


Kayman Fury on kolmanneksen Tideracen malleja halvempi ja vain viisi- kuusisataa euroa laadukkaimpia (Vortex, Scorpio) muovikajakkeja kalliimpi. Hinta houkuttelee. Säästyvällä tonnilla saisi kohtalaisen kuivapuvun ja hiilikuitumelan.