tiistai 27. elokuuta 2013

Melontaohjaaja


Puumalan-Hurissalon vesillä.

Osallistuin viime viikonvaihteessa melontaohjaajakurssille. Meloja Ry:n ohjaajakurssin opettajina toimivat  Matti Rehtola ja Jonne Salonen.

Olen melojana itseoppinut. Olen kehittänyt melontataitojani melomalla paljon, kokeilemalla paljon, lukemalla paljon, kysymällä paljon ja uimahalliharjoituksissa käymällä. En ollut aiemmin osallistunut melontakurssille.
Kurssipaikkana oli Rehtolan Matin ja Kaisan kesämökki. Juuri valmistunut laavu toimi teoriaosuuksien koulutustilana. Grillivälineiden teline toimi mainiosti fläppitaulun alustana ja avotuli lämmitti varhaisen aamun ja viilenevän illan opetushetkiä. Varsinainen monitoimitila siis. Vasemmalla kurssin opettaja Jonne Salonen, keskellä Kaisa Rehtola, joka päästi kurssilaiset ansiokkaasti retkiruokien askartelulta ja oikealla Matti Rehtola. 

Kokoonnuimme perjantai-iltana Puumalan Hurissaloon. Illan aiheena oli melontataitotesti niille, joilta se oli suorittamatta. Meloimme suoraan, eteen ja taakse ja sivulle. Käännyimme etu- ja takaperäsimillä, otimme ala- ja ylätuet, nostimme kaatuneen kaverin takaisin kajakkiin ja nousimme itse vedestä. Saimaan vesi oli vielä kohtalaisen lämmintä. Aurinko ei ehtinyt laskea kokonaan testin aikana.

Lauantaina taitotestissä punnittuja taitoja syvennettiin ja laajennettiin. En ole koskaan melonut kympin lenkkiä niin, että siihen kuluisi koko työpäivä, kahdeksan tuntia. Enpä ole koskaan oppinut yhdellä kympin lenkillä niin paljon kuin nyt.
Jonne Salonen seuraa kurssilaisten melontatekniikkaa. Hieno sää ja upeat maisemat.

Kävimme läpi ohjaustekniikoita, melontatekniikkaa, suunnistusta, vesiliikenteen sääntöjä, ryhmän johtamista ja ryhmässä toimimista, turvallisuusasioita ja kajakin käsittelyä. Tauolla rantauduimme oppimismielessä jyrkkään kalliorantaan, vaikka vieressä olisi ollut helppojakin taukopaikkoja.
Lauantain taukopaikka oli jyrkkärantainen kalliosaari. Jonne, Matti ja Aki tauolla retkigrillin äärellä. 

Itseoppineen on hyvä tarkistaa ja arvioida omia käytäntöjään. Vasta ohjaajakurssilla oivalsin käyttökelpoiset ja toimivat etuperäsintekniikat, sivuttaisliu´ut ja crossin. Ylä- ja alatuen harjoitteluun löytyi ihan uusia tehokkaita harjoitustapoja. Tuennat pitäisi osata niin, että ne tulevat tilanteessa selkäytimestä. Samoin alatuen vaihtaminen ylätueksi.

Yksinmelojalle ryhmässä toimiminen on uusi kokemus. Meloessani rannikonretkellä Kokkolan vesillä Keskipohjanmaan Retkimelojien tiistaimelonnoissa näin, kuinka retken johtaja huolehti ryhmän koossapysymisestä. Tuuli ja aallokko olivat kohtalaisen voimakkaita ja moni oli ensimmäistä kertaa tällä kaudella avovedessä. Ryhmä pysyi koossa hyvin, kukaan ei sooloillut omia kiemuroita.
Matti neuvoo oikeaa skullaustekniikkaa. Suurin osa kurssista pidettiin vesillä oikeassa tilanteessa.  Tuulta olisi voinut olla oppimisen ja demojen kannalta enemmän. Mutta sää on aina se mikä on. 

Ryhmän johtaminen edellyttää selkeät säännöt ja roolit.  Etumelojaa ei ohiteta, takapäätä varmistaa kokeneet, toimintakykyiset melojat, sivustat varmistetaan ja väylät ylitetään nopeasti tiiviinä ryhmänä. Nuppiluku tarkistetaan säännöllisesti. Turvallisuussuunnitelma tehdään huolellisesti, kerrotaan osallistujille ajoissa ja suunnistaja suunnittelee reitin ja mahdolliset vaihtoehdot jo ennen vesille menoa.
Varhainen aamu melojien leirissä. 

Kokonaan uusia kokemuksia minulle olivat erilaiset hinaustavat ja melkein uutta avokanootin käsittely ja tyhjentäminen vedessä. Yllättävää oli, että veteen joutuneen kuljettaminen kajakilla oli helpompaa niin, että uimari oli kajakin keulassa eikä perässä. Keulassa riippuvan avustettavan vointia on myös helpompi seurata kuin perässä roikkuvan.
Aki tutkii reittiä kartalta. Mihin päin se eranto taas heittikään? Vaikka reitti oli lyhyt ja maiseman mukaan navigoitavissa, otimme harjoituksen vuoksi suunnat jokaisen käännöksen jälkeen. 

Kurssin lopuksi oli kirjallinen koe. Kaikki viisi kurssilaista läpäisivät kirjallisen kokeen, melonta- ja suunnistusosuudet reilusti. Minä täydennän ohjaajakurssia vielä lokakuun alussa ensiapukurssilla, koska en ole sellaistakaan kurssia koskaan käynyt. 

1 kommentti:

  1. Mukava lukea kokemuksia. Sen "pakollisen" SPR:n EA1-kurssin lisäksi suosittelen lämpimästi Outwardbound Finlandin WAFA (tai WFR) -kurssia, jos vaan englanninkieli ei ole este. Mennään aivan eri tasolla asiassa ja itse ainakin koin ko. kurssin noin tuhat kertaa EA1:stä käyttökelpoisemmaksi. Kursseja järjestetään vuosittain marraskuussa Nurmeksessa.

    VastaaPoista