perjantai 12. elokuuta 2011

Kolme päivää Päijänteellä

Kelventeen harjusaaressa on useita hienoja retkisatamia ja hiekkarantoja. Hiekkarannoista mm. pohjoispään Isohiedalla ja eteläpään Hinttolan hiekoilla voi telttailla. 

Meloin elokuun kolme ensimmäistä päivää Päijänteellä. Ensimmäisenä päivänä tuuli navakasti, sitten tuuli laantui lähes tyyneksi. Tuulen vuoksi pysyttelin pois Tehinselältä, jonka eteläpäähän pohjois- ja koillistuulet keräävät terävän aallokon. 
Tuulella on kymmeniä kilometrejä tilaa puhaltaa mataloituvaan Tehinselän eteläpäähän. Aallokko nousee teräväksi ja heijastuu Virmailan saaren rannoilta ristiaaltoina. Puuskien aikana kuvaajankin on pidettävä melasta kiinni.

Niin tuli melottua Päijänteen kansallispuiston jokainen selkä, salmi ja rannan reuna. Retkikertomus on kuvien valintaa ja viimeistelyä vaille valmis.

1 kommentti:

  1. Tuskin maltan odottaa retkikertomusta! Itselläkin on suunnitelmissa Kelventeen reissu tehdä jossain vaiheessa.

    VastaaPoista