sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Saaristo- ja rannikkolaivurikurssilla

Kävin syksyllä saaristolaivurikurssin ja osallistuin Navigaatioliiton järjestämään valtakunnalliseen kokeeseen. Koe meni hyvin, vaikka en aukottomasti tuntenutkaan kansainvälisen reittijakojärjestelmän piirissä kulkevaa purjealusta koskevia säännöksiä. Suomessa on yksi tällainen alue Ahvenanmaalla. Arvasin myös osittain väärin pimeässä vasemmalle kulkevan luotsialuksen valotunnuksen. Luulin luotsia osittain ohjailukyvyttömäksi.

Muut asiat osasin. Melojan kannalta tärkeimpiä ovat kompassioppi, maisemanavigointi ja karttamerkit.
Muistan unissanikin, että Suomessa eranto on itäinen eli positiivinen ja se vähennetään kartalta mitatusta tosisuunnasta. Siis kartalta otetusta suunnasta korjataan vähän vasemmalle. Selkeää. Tätä ei tarvitse enää arvailla niin kuin joskus illan hämärissä Päijänteellä.

Eksymä voi olla positiivinen tai negatiivinen ja sen suuruus vaihtelee suunnan ja käytettävän kompassin mukaan. Voisin huvikseni joskus tarkistaa kansikompassini eksymän. Muutaman asteen heitto merkitsee ison selän ylityksessä paljon, sumussa ja pimeällä aivan liian paljon. Eksymä on tavallisesti suurin itä-länsi suunnassa.


Rannikkolaivurikurssit päättyivät viikko sitten. Koe on huhtikuussa. Nyt näyttää siltä, että lomamatkan vuoksi osallistun vasta joulukuun kokeeseen. Rannikkolaivurikurssin tärkeimmät asiat saaristokurssin lisäksi ovat virta, sorto, vuorovesi ja merkintälaskut. Kurssin harjoituskartalla on Suomenlahdelle kuviteltu muutaman metrin vuorovesivaihtelu ja asianmukaiset taulukot. Merkintälaskujen avulla määritellään suunta ja matka pituus- ja leveyspiirien avulla. Merkintälaskulla on mahdollista määritellä suunta ja etäisyys karttalehdeltä toiselle.


Rannikkokurssin kiinnostavin ja melojalle hyvin tarpeellinen asia on sääoppi. Kurssilla ei sitä käyty läpi, mutta opastettiin hyville lähteille. Nyt tiedän, miksi kesäkuun Virojoki-Tammisaari -retkellä oli melkein joka päivä 5-6 metrin sivutuuli.


Merituuli syntyy, kun auringon nousun jälkeen maa lämpenee merta nopeammin. Kun lämpötilaero on riittävä, virtaa mereltä kylmää ilmaa maalle. Alkukesällä meri on vielä kylmä, vaikka maalla voi olla helle. Merituuli nousee yleensä aamupäivällä klo 10 -11 ja tyyntyy illalla auringon laskiessa ja maan jäähtyessä.


Alkukesän retkillä kannattaa nousta varhain, meloa puoleen päivään, pitää kunnon tauko ja vetää illalla toinen pitkä rupeama. Ainakin isojen selkien ylitykset kannattaa ajoittaa aamuun tai iltaan. Viimekesäinen Porkkalan-selän ylitys osui juuri tällaiseen tyyntyvään iltaan. Vastaavasti Kotkaan taisteltiin melkoisessa sivuvastaisessa juuri pahimman merituulen puhaltaessa. Toinen asia on sitten matala- ja korkeapaineen vaihteluista johtuvat säärintamat, ukkoset ja muut säähän laajemmalti vaikuttavat virtaukset.

3 kommenttia:

  1. Mahtava kuvasarja! Ja tekstikin hyvä. Meilläkin ollaan todettu, että varsinkin aikaisin tyynehköinä kesäaamuina klo 5-7 merellä on aivan erityinen upea tunnelma, eikä juuri ketään liikkellä. Ainutlaatuisia hetkiä, liikkuupa sitten moottoroidulla veneellä tai kajakilla.

    VastaaPoista
  2. Asiaa kirjoitat. Kajakissa kannattaa pakata metalliesineet takaosastoon ettei vaikuta etukannelle asennettuun kompassiin.

    Seuraavaksi avomerilaivurikurssille!

    VastaaPoista
  3. Avomerikurssi voisi olla kiinnostava. Olisi upeaa meloa taivaankappaleiden mukaan.

    VastaaPoista