keskiviikko 28. joulukuuta 2011

1249 kilometriä tänä vuonna

Tapaninpäivän jälkimyrsky 27.12. alkaa nousta Valkjärvellä. Puuskainen, tiukka länsi- ja luoteistuuli ei vielä nosta aallokkoa, mutta saa melan lennähtämään tukevaan alatuentaan tuon tuostakin.
Iltapäivän aurinko ei joulun aikaan korkealle nouse.

Eilen tuli täyteen 1249 km melontaa tällä avovesikaudella. Tänään Valkjärven pinta näyttää jäätyvän hiljalleen pikku pakkasessa.  Jos tuuli ja vesisateet loppuviikolla vielä hajoittavat jäät, uudenvuoden aattona ehkä nostan kajakin talviteloilta, ja melon 10-15 kilometriä lisää. 

Tilastoa:

Lähtöjä kertyi yhteensä 84.
Keskimääräinen melontalenkin pituus oli 14,87 km
Lyhin kirjattu matka on 6 km, lyhyemmäksi jääneitä kastautumisia tai halliharjoituksia en ole kirjannut.
Pisin yhden päivän melontalenkki oli 100 kilometriä.

kuukausi
km
kpl
keskimatka
huhtikuu
28
3
9,3
toukokuu
197
14
14,1
kesäkuu
116
12
9,7
heinäkuu
227
12
18,9
elokuu
303
10
30,3
syyskuu
95
9
10,5
lokakuu
133
11
12,1
marraskuu
83
5
16,6
joulukuu
67
7
9,6

- Elokuussa kertyi eniten kilometrejä ja keskimatka oli reilusti pisin. Kävin kolmen päivän retkellä Päijänteellä ja meloin yhtenä päivänä sadan kilometrin siivun Vanajavedellä.
- Heinäkuun keskimatkaa nostaa päiväretki Maa- ja Ulkokallaan sekä Partalansaaren kiertäminen
- Toukokuun lopussa meloin viikonloppuna Vihdin kirkolta Tammisaareen.
- Marraskuun keskimatkaa nosti päiväretki Lohjanjärven ympäri.
- Joulukuussa järvi jäätyi jo pariinkin kertaan, mutta avautui tuulten ja sateiden vuoksi aina uudelleen. Päivän lyhyys lyhensi myös melontalenkkejä.

Kun melontakautena ei melo yhtään pitkää retkeä, pitää tonnitavoitteen saavuttamiseksi lähteä lenkille melkoisen monta kertaa. Edellisen kesän 1015 kilometristä yli puolet kertyi Virojoki-Maarianhamina –melonnasta.

Tämän kesän kilometreistä kertyi Valkjärven kotirannasta 583 km. Iltalenkin keskipituus oli 10,4 km, koska lenkkejä oli yhteensä 56. Valkjärvi on tullut kierretyksi noin 83 kertaa. Lokakuun jälkeen siellä ei ole juuri muita veneilijöitä näkynyt.

Kauden ehdottomasti paras väline oli Bracsan kevyt hiilikuitumela, joka vaikutti myönteisesti sekä melontatekniikkaan että nopeuteen. Kokemuksena hienoinpia olivat Kallankareilla käynti, Sulkavan soutujen reitti ja satasen melonta Vanajavedellä. Pitkien päivämatkojen jälkeen alle viidentoista kilometrin lenkit tuntuivat lyhyiltä lämmittelyiltä.


lauantai 10. joulukuuta 2011

Navigointi


Navigointi eli vedessä suunnistaminen poikkeaa maalla suunnistamisesta. Melojalle suositellaan usein maastokarttoja. Pienissä vesissä maastokartasta on varmaan enemmän iloa, mutta isommissa vesissä merikartta tai vastaava on tarpeellinen.
Vesibussin peräaalto Raumanmeren saaristossa eli uudessa Selkämeren kansallispuistossa.

Maalla suunnistaja tietää tarkalleen, missä suuntaa ottaessaan on. On mahdollista kulkea tarkasti kartan mukaan ja mitata todelliset kulkumatkat ja -suunnat kartalta.

Vedessä tilanne on toinen. Luulet olevasi jossakin. Sinun ja pohjan välissä on vettä, joka virtaa jonnekin ja tuuli vie sinua jonnekin toisaalle. Tuulen suunta voi vaihdella tai kääntyä, samoin virran voimakkuus. Suuntimalla voit paikantaa itsesi tietylle alueelle, et tiettyyn pisteeseen.
Perämerellä. Ei tuule eikä sorra, mutta huomaamatta virtaa noin puoli solmua Pohjanlahden rannikkoa pohjoiseen.  

Mittaat kartalta suunnan. Vähennät suunnasta vuotuisen erannon ja kompassin suunnanmukaisen eksymän, jos se on tiedossa. Nämä voivat tehdä helposti 10-15 astetta.
Yrität arvioida virran ja tuulen suuntaa ja voimakkuutta ja vaikutusta kuljettavaan suuntaan ja matkaan. Näkymätön vedenpohja vaikuttaa virtaan ja aallokkoon, rannan muoto  ja korkeus tuulen suuntaan ja voimakkuuteen.

Kymmenen metrin sivutuulessa kevyen kajakin sorto voi olla kymmeniä asteita ja vastavirran nopeus lähes sama kuin melontanopeutesi. Voi olla, että yrittäessäsi eteenpäin päädyt huomaamattasi taakse ja sivulle. Muutaman tunnin selän ylityksen aikana sää ehtii muuttua.
Maakallan kalastajien vajoja.

Melonta kartan ja kompassin avulla tuulisella selällä muistuttaa uusien asioiden kehittämistä. Päämäärä on selvillä, kaikki muu on epävarmaa. Et ihan tarkalleen tiedä, missä olet, etkä ihan tarkalleen, minne tulet ja milloin olet perillä. Suoraa tietä harvoin on. Suuntaa on korjattava, aikataulua tarkistettava ja tuuleen ja virtaan reagoitava.

Gps sijoittaa sinut vedessä yhtä tarkasti kuin maalla, jopa 10 metrin tarkkuudella. Paikantaminen edellyttää, että kuljet vähintään 4-5 km/h johonkin suuntaan ja että sähköä riittää gps:n tarpeiksi. Gps näyttää kulkunopeutesi ja suuntasi veden pohjan suhteen. Virta ja sorto huomioidaan automaattisesti.  Helppoa niin kauan kuin laite toimii.

Minulle melonnan yksi viehätys on navigointi kartan ja kompassin avulla. En omista erillistä gps-laitetta, mutta sekstantin voisin hankkia. Sillä mitataan taivaankappaleiden korkeutta horisontin suhteen ja lasketaan sijainti sen perusteella.
Rahjan karikkoista ja matalaa saaristoa.

Puhelimen gps on tarvittaessa aina mukana. Muutaman kerran olen sillä tarkistanut sijaintini, kun aallokon tai suurpiirteisen kartan (1:200 000) vuoksi on ollut epävarmaa, missä olen. Sulkavan vesillä puhelin paikansi muutaman kilometrin verran pieleen kai siksi, etten ollut riittävässä liikkeessä vaan lähes paikallaan.

perjantai 9. joulukuuta 2011

Rannikkolaivurikokeessa

Heinäkuiselta Raumanmereltä, Kylmäpihlajan majakalta matereelle päin. Kylmäpihlajan majakka on parin kolmen tunnin melontamatkan päässä Raumalta. 

Viimekeväisen rannikkolaivurikurssin koe jäi ulkomaanmatkan vuoksi väliin. Kävin kokeessa tänään.

Kurssin asiat palautuivat mieleen muutamassa illassa. Eniten teetti työtä merkintälaskut ja vuorovesi. Kumpaakaan osaamista ei meloja ihan ensimmäisenä tarvitse. Eikä niitä lopulta kokeessa tarvittu monessakaan tehtävässä. Mutta osaan ne.

Koetehtävissä kysyttiin kompassioppia, sortoa, vuorovesivirtaa, vuoroveden korkeutta satamassa, eksymän määrittämistä, paikanmääritystä tutkalla, merkintälaskulla ja suuntimilla. Suuntimatehtävistä toisessa oli kaksinkertainen keulakulma ja toisessa kipparisuuntima.

Tekstikysymyksissä kyseltiin sääopista, Schengen-alueesta ja aluemeren määrittämisestä.

Lokakuiselta Valkjärveltä. Länsirantaa etelään päin. Aurinko on lokakuussa keskipäivällä melko alhaalla.
Jos en ihan väärin ole kaikkea ymmärtänyt, meni koe kyllä läpi. Reilusti. 

tiistai 6. joulukuuta 2011

Ensilumi

Itsenäisyyspäivän aattona satoi ensilumet. Valkjärvi on vielä vapaana. Itsenäisyyspäivänä vain Lähtelän rannan suojassa oli jonkinlainen jäävyöhyke. Mainio melontakeli. Pari kilometriä vielä, niin  tulee täyteen 1200 kilometriä tällä avovedellä. Näillä keleillä   avovesikausi voi jatkua vielä.




maanantai 28. marraskuuta 2011

Melojan iPhone

Meloin marraskuussa Lohjanjärvellä ilman kunnollista karttaa. Kajakin kannella oli yleiskarttana Fillari-GT 1:200 000 ja tarkempana apuvälineenä iPhone vesitiiviissä Dicabac -kotelossa. Tässä muutamia huomioitani iPhonesta melontakäytössä.
Gps näyttää sijainnin nopeasti, mutta melko isossa mittakaavassa. Kuvan kapeikko on noin kolmesataa metriä leveä. Oma sijainti näkyy sinisenä pisteenä kapeikon vasemmassa reunassa.

iPhonen karttaohjelma on toimiva. Puhelin löytää sijainnin nopeasti Googlen kartalla.  Taajamassa navigointi toimii loistavasti. Puhelin tunnistaa tekstistä osoitteen ja näyttää paikan nopeasti kartalta.

Googlen kartta on melojan käyttöön liian niukka. Kartasta puuttuvat kaikki veneilyyn liittyvät tiedot, koska se on tehty maalla liikkuville. Tässä onkin iPhonen suurin puute melontakäytössä. Jos karttapohjana olisi vakkapa Retkikarttta.fi merikartoista puhumattakaan, laite olisi lähes ihanteellinen.

Googlen kartalla pystyy kuitenkin paikantamaan itsensä juuri sillä tarkkuudella, kuin Google näyttää vesialueita. Lohjanjärvellä paikansin itseni Lohjansaaren länsi- ja pohjoispuolella, kun Fillari-GT oli liian suurpiirteinen tarkkaan paikanmääritykseen.
Dicabac-pussi ja paksu neopreeni-hanska vaikeuttavat kosketusnäytön zoomamista.

Dicabac-kotelo mahdollistaa kosketusnäytön käyttämisen kotelon läpi. Kosketus toimii paljain käsin hyvin, parimillisellä neopreeni-hanskalla kohtalaisesti ja kolmemillisellä hanskalla vain vaivoin. Koska gps näyttää oletuksena sijainnin kohtalaisen isossa mittakaavassa, näin Lohjan Isolla selällä sijaintipisteeni ympärillä pelkkää sinistä vettä.

Kolmemillisellä neopreeni-hanskalla mittakaavan väljentäminen kosketusnäyttöä nipistelemällä ei onnistunut. Piti joko meloa lähemmäs rantaa tai riisua työläästi tiukka, märkä hansikas tuulisella, nolla-asteisella selällä. Puhelimen käyttö ei käytännössä onnistu enää kolmemillisellä hansikkaalla.
Kompassin ruusu on sekeä, mutta tekstien luku vaatii viisikymmpiseltä melojalta lukulaseja.

Dicabac –kotelot ovat merkkikohtaisia ja siis hyvin sopivia. iPhone sujahtaa koteloon myös kumikehyksen kanssa. Pussin suu suljetaan minigrip-pussista tutulla, mutta tukevammalla sulkijalla, suu rullataan kanoottipussin tapaan ja suljetaan tarralla. Pussissa on pikalukoin varustettu kaulahihna.
SportTracker on selkeä, monipuolinen ja helppolukuinen. Vasemmasta yläkulmasta hipaisemalla kääntyy esille koko näytön kokoinen kartta.

Dicabac-kotelon näyttöpuoli on kirkas ja taustapuolella on kirkkaat aukot kameralle ja Applen logolle. iPhonen sivussa olevien painikkeiden käyttö onnistuu hyvin pussin läpi. Pussin seinämissä on ilmataskut, joiden on määrä kelluttaa veteen pudonnutta puhelinta.

Kamera ja video toimivat hyvin pussin läpi. Kuvat ovat lähes yhtä selkeitä ja kirkkaita kuin ilman pussia kuvatut. Jälleen ainoa ongelma on paksun hansikkaan kömpelyys laitteen käsittelyssä. Lämpimän veden aikana laite voisi olla melojan monitoimilaite niin kauan kuin virtaa riittää. Saahan saman laitteen kautta mm. tuoreimmat säätiedot tuuli- ja sadekarttoineen ja kaiken mahdollisen netti-tiedon nopeasti.

Asensin iPhoneen CompassApp –ohjelman tarkistaakseni kajakkikompassini eksymän. Kompassiohjelma näyttää suunnan kompassiruusussa ja asteina. Samalla näkyy myös kuljettava nopeus, tosin melko pienellä. Liekö kompassi kalibroitu toiselle mantereelle, koska Suunnon kansikompassin eksymä näytti huomattavan suurelta. Kompassin asetuksia en löytänyt.

Nopeuden ja matkan seuraamiseen sopii hyvin SportTracker. Näytön kirjaimet ovat suuria ja selkeitä. Samalla näytöllä näkyy sijaintitieto kartalla, suorituksen kesto, kuljettu matka, reaaliaikainen nopeus ja keskinopeus. Kartan saa suuremmaksi näytön kulmaa hipaisemalla. Kaikki tiedot tallentuvat ja ovat luettavissa netistä missä tahansa.

Kokeilin aikanaan saman sovelluksen aiempaa versiota Nokian N95:ssä. iPhonessa ohjelma toimii hyvin ja sopii luettavaksi vaikka kajakin kannelta melonnan aikana. Koelenkillä tulin seuranneeksi nopeutta liiankin tiiviisti. Ainakin minulla melonnasta meni sillä tavalla maku, vaikka melontanopeus pysyikin helposti 8,5 kilometrissä.  Minulle melonta on kuitenkin enemmän fiilistä kuin tiedettä tai suoritusta.
Dicabac on pullea, koska sen seinämissä on ilmataskut. Jostain syystä myös Applen logolle on oma ikkunanasa pussin kamerapuolella.

iphone ja Dicabac-kotelo tuntuu toimivalta kokonaisuudelta. iPhone ladattavine ohjelmineen tarjoaa melojalle runsaasti tarpeellista joskin virtaa kuluttavaa tietoa. Päiväretkillä virta riittää hyvin. Pitemmille retkille voi hankkia AA-paristoilla toimivan varavoimalan tai kalliin aurinkopaneelin ja akun. Neljä AA-patteria lataa puhelimen kaksi kertaa täyteen.
Jutun kuvat on otettu ensimmäisenä adventtina Valkjärvellä. Paksu hansikas esti tämän kuvan ottamisen iPhoneen. Kamera ei lauennut, vaikka kuinka hipaisi ja lopuksi puristi. Olisin laittanut kuvat vertailun vuoksi vierekkäin.

Dicabac-pussin täydellinen vedenpitävyys jäi tositilanteessa nähtäväksi, samoin vapaa kelluvuus. Pussissa olevan laitteen käsittely sujuu hyvin alle kaksimillisillä neopreeni-hanskoilla. Voi olla, että ensi kauden lämpimän veden melontani tallentuvat iPhonen kautta suoraan nettiin.










tiistai 4. lokakuuta 2011

Tonni täynnä

Viimeiset kilometrit Valkjärvellä. Aallokko ei pienessä järvessä
juuri nouse, mutta tuuli on tiukka.


Sunnuntaina täyttyi kauden melontatavoitteeni tuhat kilometriä. Meloin vajaat kolme tuntia tuulisella Valkjärvellä, jonka jälkeen kauden saldo on tuhat ja yksi kilometriä. Vesi on vielä yli kymmenasteista. Siispä melontakautta riittää.
Edellisenä viikonloppuna laskin järvellä vajaat kaksisataa
hanhea monessa kymmenien yksilöiden parvissa.
Tavoitteeni ei ollut ehdoton. Henkiset tavoitteet kuitenkin tuovat sopivasti ryhtiä ja motivaatiota niin liikuntaan kuin muuhunkin tekemiseen. Ilman tavoitetta jää helposti istumaan tai makoilemaan sohvalle. Sää voi olla huono, vatsa liian täynnä, väsyttää ja mitä kaikkea muuta.

Lokki, pohjahapettimen putki ja kuu. Ihmettilin joskus,
miksi pienen järven keskellä on kaksi väylämerkkiä,
kunnes  kuulin niiden liittyvän pohjahapettimiin. 
Hyvä tavoite on saavutettavissa, mutta ei saa olla liian helppo. Tavoitteen täytyttyä motivaatio voi olla todella hakemisessa. Edelliskesän Suomenlahden läpi –melonnalla ensimmäisen viikon välitavoite oli Helsinki. Kun se saavutettiin luultua aiemmin, piti loppuviikkoon kerätä uutta intoa.
Valaistus vaihtelee. Vaikka 170 hehtaarin järvi on aina sama,
muuttuu maisema ja tunnelma  sään ja valaistuksen mukaan.
Tänä kesänä olen melonut järvessä jo 399 kilometriä. 

Viime syksynä meloin viimeisiä kilometrejä otsalampun valossa kylmässä vesisateessa. Hyvä niin, koska jäät tulivat tavallista aiemmin. Kilometrejä kertyi silloin 1015, josta yli puolet kertyi kahdessa osassa melotusta Virojoki-Maarianhamina –retkestä. Yhden koko päivän retken tein vielä lokakuun lopulla viikkoa ennen jäitä.

Tänä vuonna en tehnyt yhtään pitkää retkeä. Pisimmät retket olivat kolmen päivän Päijänne-retki vajaat sataviisikymmentä kilometriä, viikonlopun ja sadan kilometrin Vihti-Tammisaari ja sadan kilometrin päivälenkki Vanajavedellä.
Tyyni on kaunis, mutta lopultakin melko tylsä melottava.

Retkistä mieleenpainuvin oli käynti Ulkokallassa ja Maakallassa avomerellä. Retkikuvaus on tämän blogini luetuin retkikertomus. Luulen käyväni luodoilla uudelleen tulevina kesinä. Suosittelen retkeä kaikille, jotka jaksavat istua kajakissa vähintään neljä tuntia kerrallaan, ja ymmärtävät seurata ja uskoa säätietoja.

Kauden tähänastiset melontani olen tehnyt yksin. Yksinmelonta vaikuttaa päivämatkoihin pidentävästi, koska tauot jäävät lyhyiksi ja melontatunteja tulee enemmän. Säätilaa tulee seurattua paljon tarkemmin ja reitin valitsee huolellisemmin ja mielellään suojan puolelta. Koko kesänä en ole melonut sellaisissa aallokoissa kuin edellisen kesän Suomenlahden retkellä.
Etelätuuli tuntuu Valkjärven matalssa pohjoispäässä terävänä
mutta matalana aallokkona. Lumpeet hillitsevät pinnan liikettä
tehokkaasti.

Lähtöjä on tähän mennessä ollut 63. Keksimääräinen lenkin pituus on sen mukaan vajaat 16 kilometriä. Alle kuuden kilometrin lenkkejä en ole kirjannut, eikä niitä monta ole ollutkaan. Pisin yksittäinen lenkki oli sata kilometriä. Yksi henkinen tavoite voisi olla sadan kilometrin päiväsiivu vähintään kerran kesässä. 

perjantai 30. syyskuuta 2011

Vesitasoja


Yhtenä syyskuun alkupuolen sunnuntaina laskeutui Valkjärveen kaksi lentokonetta. 

Meloin tyynessä vedessä Lähtelän rannasta pohjoiseen. Kuului etäistä moottorin ääntä. Näin vaakasuoran viivan järven pohjoispään metsää vasten. Viiva liikkui. Kesti hetken tajuta, että vastaan tulee lentokone.

Ihan vesitason perässä laskeutui toinenkin kone. Jatkoin melontaa ja seurasin, kummalle puolelle väistäisin. Koneet ohittivat minut vasemmalta parin kymmenen metrin etäisyydeltä. Käännyin ja meloin takasin Lähtelän laituriin, missä lentokoneet kiinnittyivät rantaan.

Toinen lentäjä oli Rymättylästä, toinen Salosta. Ilmassa he olivat tavanneet ja lensivät yhdessä Klaukkalan Valkjärveen, mistä tuttava tuli hakemaan miehet Lepsämään kahville.

Toinen lentäjä kysyi oliko säikähtänyt yllättävää tilannetta.  En ollut. Yritin saada kameran nopeasti esille ja virran päälle. Sen jälkeen seurasin vain koneitten laskeutumislinjaa.

Kerran Lahden Vesijärvellä edestäni nousi vesitaso, kerran kohtasin samanlaisen tilanteen Vanajavedellä. Silloin ajoin pienellä perämoottorilla.

tiistai 23. elokuuta 2011

100 kilometriä päivässä

Luin sadan kilometrin melonnasta, Yours truly 100K water festival. Hankkeen takana on meloja, joka kokeiltuaan itse sadan kilometrin melontaa kehitti siitä nettiin kilpailun. Sata kilometriä lihasvoimalla mihin tahansa suuntaan, kelissä kuin kelissä kunhan kuitenkin vedessä. Hieno idea.

Päätin kokeilla. Seurasin sääennusteita sekä Lohjanjärveltä että Vanajavedeltä. Kumpikin on alle tunnin ajomatkan päässä kotoa. Molemmissa vesissä voi meloa luontevan 60–80 kilometrin lenkin ja sitten hakea pikkulenkillä loput kilometrit.

Päädyin edellisen illan säätietojen perusteella Vanajavedelle. Vesistö on aiemmilta vuosilta tuttu, eikä suunnistaminen ja maisemien katselu veisi juuri huomiota. Lähtökohta oli siis päinvastainen kuin normaalilla retkellä. Reitistä suurin osa olisi suojaista.

Reitti kulki Hämeenlinnan Virvelin laiturilta Vanajaniemeen ja Vanajanselän eteläpäähän Jalavaniemeen. Sitten kierros Vanajanselällä ja takaisin Hämeenlinnaan. Hämeenlinnasta riittävä lenkki Hiidenjokea Turengin eteläpuolelle ja takaisin.
Aurinko nousee lähtöpaikalla Hämeenlinnan Virvelin venesatamassa

Lähdin kotoa 4.50 ja vajaan tunnin automatkan ja kajakin pakkaamisen jälkeen pääsin vesille 6.21. Melonta parimetrisessä etelätuulessa autiolla väylällä oli kevyttä ja nopeaa. Kurjet toitottivat rantaniityillä. Leveäsiipiset harmaahaikarat lentelivät kaula mutkalla lokkien kirkuessa ympärillä. Kalasääski sukelsi kalan edessäni. Ihmiset nukkuivat, luonto eli.
Pakollinen kuva Hämeenlinnasta. 

Vanha Mierolan silta Hattulan kirkolla. Sillan pielessä on kahvila. Hyvä taukopaikka.

Reitti on Vanajaniemeen asti kapeaa, jokimaista väylää. Leveimmät selät ovat Hattulan- ja Mervenselät, jotka nekin ovat kapeita.
Matala ranta Lepaan laiturin vieressä. Laituri on melojalle turhan korkea maihinnousupaikka. 

Lepaalta matka jatkuu Vanajanselälle kapeaa kanavaa pitkin.

Keitin aamukahvit Lepaan laiturissa puoli yhdeksän aikoihin. Merimelojien Häme-retkeläisten joukko meloi ohitse kohti Hämeenlinnaa. Vanajanselälle päästyäni alkoi etelätuuli tuntua. Kiersin Vanajanselällä tutut saaret ja rannat, joissa joitakin vuosia sitten seurasin lintujen pesintää. Kalasääsken pesä Kauraan etelälaidalla oli hiljainen, vaikka olin nähnyt useammankin sääksen kiertelevän selällä.

Kävin Jalavaniemen kahvilassa ja tervehdin lyhyesti rannan vanhat karavaanarinaapurini. Tauot eivät saisi venyä, jos aikoo saada sata kilometriä täyteen ennen pimeän tuloa.
Jalavaniemen matkailuvaunualueen saunarantaa. Taustan saaressa pesii laulujoutsen. Seurasin pesän elämää vuosia sitten monena kesänä. Tässä rannassa myös rakensin ensimmäisen vanerikajakkini.

Kari Kauraan saaren lähellä. Kalasääski saalistaa näissä maisemissa. Pesä on kauraan eteläkärjen rauhoitetussa saaressa. Kalasääski näkyy pisteenä karin oikealla puolella - jos pienenetyssä kuvassa näkyy.

Alkoi sataa. Jouduin pukemaan melonta-anorakin. Olin ottanut sen mukaan tavan vuoksi, muuten olin varautunut lämpimään poutaan. Vanajanselkää myötätuuleen meloessa sain muutaman pienen surffin kunnes ylitin selän sivutuulen keikuttaessa. Vastatuuli alkoi Vanajaniemessä ja jatkui Hämeenlinnaan ja Turengin ohi eteläiseen kääntöpisteeseen.

Poikkesin Lepaan laiturin lähelle veneenlaskupaikkaan ruokatauolle. Kuuden desin ohut kattila lämpenee nopeasti. Lihapullat, muusi ja kahvi syntyivät hetkessä. Söin ne sitten seisovasta pöydästä.  Sade taukosi, mutta raskaat pilvet ja nelimetrinen vastatuuli jäivät.
Lihapullat ja muusi syntyy muutamassa minuutissa. Tauoilla pitää toimia ripeästi, jos aikoo lyhentää matkan kokonaisaikaa. Melonta-ajan lyhentäminen on paljon työläämpää.

Lepaan veneluiska on kaislikon seassa sata metriä laiturista etelään. Paikka jäi toiseen suuntaan mennessä huomaamatta.

Vanajan veneilijät eivät tunnu jarruttelevan melojaa ohittaessaan. Raskasta peräaaltoa laahaavat puoliplaanarit voivat yllättää melojan kapeassa, jokimaisessa uomassa. Hankalimpia ovat ohittavan veneen aallot. Veneliikenne oli vilkkaimmillaan ja aallokko väliin korkeaa ja ristikkäistä. Väsymyksen ensimmäiset merkit alkoivat näkyä. Veneiden aaltoihin piti oikein keskittyä, ettei horjahtaisi. Surffia ei uskaltanut yrittää. Vastatuuli kulutti voimia.

Mierolassa nousin parin minuutin tauolle ja jatkoin lähtösatamaan Virveliin. Sade oli alkanut uudelleen ja yltyi tauon ajaksi. Oikeaan lapaan pisti ja peukalonhangan nahka rullautui. Puin käsiini ohuet neopreenihanskat. Otin särkylääkkeen, söin ja oikaisin laiturille pitkäkseni.
Päivän ainoa kunnon sade sattui ruokatauolle Virvelin venesatamassa. Syönti ja vartin nokoset palauttivat voimat niin, että Turengin lenkki meni lopulta helposti.

Sade loppui kohta Hiidenjoelle päästyäni. Mutkikkaassa, laiskasti virtaavassa joessa oli tuulesta huolimatta myös suojaisia jaksoja.

Sateenkaaren päässä ei ollut kultaa. Siellä oli retkeni eteläinen kääntöpiste.

Pienen venyttelyn jälkeen jatkoin sateessa Hiidenjoelle ja Turengin Ahilammelle. Sade loppui. Anorakki hiosti, mutta en malttanut pysähtyä vaihtamaan sitä kevyempään. Hiidenjoen rantoja on ahkerasti rakennettu viime vuosina. Muutama vuosi sitten joki kulki peltomaisemassa pusikkoisten rantapenkkojen välissä. Nyt avarilla rannoilla oli suuri-ikkunaisia villoja, hiekkarantoja ja möhkälemäisiä, liukuvia veneitä.
Hiidenjoen ranta-asutusta ei ollut vielä muutama vuosi sitten. Hienoa ja rauhallista seutua.

Sateen jälkeen paistaa. Lateksihihainen anorakki alkoi hiostaa tässä kelissä, mutta en malttanut pysähtyä vaihtamaan sitä kevyempään paitaan.

Turenkiin johtava kaarisilta.

Pidin Ahilammen vierasvenelaiturissa viimeisen 20 minuutin tauon. Tulin laituriin laukausten saattelemana. Kyyhkysiä kai ammuttiin vastarannan peltosaroilla. Meloin Hiidenjokea vielä ensimmäiseen jyrkkään mutkaan, kunnes käännyin ja palasin Hämeenlinnaan.
Turengin vierasvenelaituri Ahilammilla.

Viimeinen etappi laskevaa aurinkoa kohti. Tyyntyi, mutta heikko myötävirta auttoi.

Aurinko laski. Hämärsi jo. Laulujoutsen pariskunta nousi siiville Miemalan selän kaislikosta, vankila-alueen vierestä. Veden pinta nosti usvaa. Selän jälkeen nousin Miemalansalmen veneluiskalle. Etsin otsalampun takaluukusta. Ankeriaan onkijat nostelivat hämärässä siimojaan, että pääsin luiskalle ja saman tien siitä pois.

Nousin Virvelin veneluiskalla maihin 22.07. Otsalampun valossa siirsin kajakista tavarat autoon, kajakin katolle ja ajoin kotiin. Autossa haisi hiki ja märät varusteet. Olin kotona 23.20.

Olin suunnitellut retkeä edelliselle päivälle, mutta siirsin sitä tuulen vuoksi päivällä. Vasta kotona muistin, että huomenna menisin laboratoriokokeisiin. Piti siis olla syömättä ja juomatta huomiseen aamupäivään asti.

Koko retkeen kului aikaa 15 tuntia 46 minuuttia. Pidin viisi taukoa, kaksi n. 40 min ja kolme n. 20 min. Kahdesti nousin maihin vain pariksi minuutiksi. Pitkät tauot pidin Jalavaniemessä ja Hämeenlinnassa. Melontaan kului 13 tuntia 10 minuuttia. Liikkeelläolon keskinopeus oli 7,6 km/h ja koko matkan keskinopeus n. 6,3 km/h.

Reitin suunnittelin ja mittasin etukäteen retkikartta.fi:stä ja tarkistusmittasin toteutuneen reitin valokuvien ja melontalinjojen mukaiseksi. Kajakin kannella vilkutti Ventus GPS-logger, joka ei suostunut purkamaan tietojaan retken jälkeen. Olisi ollut kiinnostavaa nähdä nopeuden vaihtelut ja vastatuulen vaikutus etelään päin tullessa.

Kaksi laulujoutsenta nousi kaislikosta Miemalanselän eteläpäässä. Hämärsi jo.

Viimeinen silta, pari kilometriä vielä. Pokkarikameran yksi ongelma on hidas käynnistyminen. Jos haluaa kuvan liikkeessä tietyllä hetkellä, pitää valmistelut aloittaa ajoissa. Ensin kamera liivintaskusta ja virta päälle. Sitten muutama melanveto ja käynnistynyt kamera käteen. Sitten taas veto tai kaksi, ettei vauhti ehdi loppua kun kamera yrittää tarkentaa hämärässä. Tarkentaminen voi kestää monta sekuntia.

Kun tuntee itsensä väsyneeksi, jaksaa todellisuudessa vielä paljon. Oli tehokkaampaa pitää lyhyt maatauko kuin meloa pakonomaisesti. Suklaapatukka tai rusinat ja suolapähkinät auttavat nopeasti. Viimeiset kaksi tuntia tuntui yllättävän kevyiltä melottavilta. Laantuva myötätuuli ja kenties heikko myötävirtakin auttoivat. Väsymyksen huomasi selkeimmin tasapainon epävarmuutena pimeässä, tyynessä vedessä. Raskain oli 45–60 kilomerin jakso.

Ai että tuliko käsivarret kipeiksi. Ei tullut. Melonnan jäljet tuntuivat eniten reisissä, vatsa- ja selkälihaksissa ja lapaluiden liepeillä, lähellä niskaa. Ja akillesjänteissä! Väsytti toki. Ja vasemman peukalonhangan puolen neliösentin veresliha kirveli.
Hämeenlinna illalla, sadan kilometrin jälkeen.

Kajakki: Tahe Reval pit. 555 cm, lev. 54 cm, paino n. 25 kg
Mela: Bracsa Typhoon 100, 213 cm, 55°

Kulutus:

1,5 annosta perunamuusia ja lihapullia
1 kpl panini
2,5 litraa laihaa Fun-mehua
5 kuksaa kahvia a´2dl
6 viipaletta Real-leipää
1/3 paketti sulatejuustoa
150 grammaa suolalihaa
4 kpl ananasrenkaita
3 Snickers-patukkaa
n. 1,5 dl suolapähkinöitä ja rusinoita
vettä