perjantai 4. kesäkuuta 2010

Huomenna merelle

Viime kesänä meloimme Matiaksen kanssa Päijänteen ja Vesijärven läpi Jyväskylästä Lahteen. Tämän kesän retkelle olemme varanneet kaksi viikkoa. Ensimmäinen viikon jakso alkaa huomenna Virojoelta Suomen ja Venäjän rajalta. Toinen viikon jakso elokuun alussa jatkaa siitä, mihin ensi viikon lopulla pääsemme. Tavoitteena on meloa kahdessa viikossa ainakin Hankoon, todennäköisesti Paraisille tai Turkuun, mahdollisesti jopa Maarianhaminaan.

Matkan eteneminen on kiinni tuulesta, fyysisestä kunnosta ja motivaatiosta. Sopivilla tuulilla (tuulettomuudella) voimme käyttää avoimempia reittejä, jolloin matka lyhenee. Raskaassa kelissä on etsittävä suojaisia reittejä. Matka voi jatkua helposti kolmanneksella ja melonta-aika kaksinkertaistua. Hyvässäkin kelissä voi itsestä johtuvista syistä joutua valitsemaan reitin, jossa maihin poikkeaminen on mahdollista muutaman kilometrin välein.

Henkinen tavoite on edetä nelisenkymmentä kilometriä päivässä. Ajatuksena on jakaa päivän urakka kahteen noin nelituntiseen jaksoon, joiden välissä pidämme kunnon lounastauon. Molemmat jaksot katkaistaan lyhyellä tauolla sopivien maihinnousupaikkojen mukaan. Vaikka etenemme fiiliksen ja kelin mukaan, ääneen lausuttu tavoite tuo melomiseen ryhtiä.

Rannikon sääennuste on vaihdellut viime päivinä aika tavalla. Viimeisin sääennuste uhkailee viikonloppua seitsemän metrin länsituulella. Lehmusten latvat heiluvat tuulessa työhuoneen ikkunan alla Espan puistossa.

3 kommenttia:

  1. Life is short, baddle hard!
    Myötäistä surffiaaltoa kajakeille.

    Jyrki

    VastaaPoista
  2. Kuulinkohan eilen oikein, että olitte jo Suomenlinnan kohdalla. Siellä on sitten kokka kohissut ja mela pyörinyt tiuhaan. Tuleekohan suunnitelman muutos loppupätkälle?
    Jarkko

    VastaaPoista