keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Pintavesi lämpenee

Helteinen sää on lämmittänyt nopeasti järven pintaveden. Ei ole kovinkaan monta viikkoa siitä, kun viimeksi uin avannossa yksiasteisessa vedessä. Nyt järven pintavesi on jo 15 - 17 astetta. Pinnan alla vesi on toki kylmää, mutta uidessahan on tarkoitus pysytellä nimenomaan pinnassa.

Meloin tunnin verran järvellä. Puuskainen tuuli sammui kokonaan tunnin aikana. Käytin 220 pitkää Archipelago-melaa. Aluksi mela piti Harmony Tortugaan verrattuna häiritsevän kovaa läiskettä, ja vesi roiskui kastellen käsivarret ja aukkopeiton. Roiskiminen ja läiskytys vaimenivat, kun selvästikin melontatyyliini liian pitkään melaan tottui. Hyvä mela, mutta minulle 10 senttiä liian pitkä. Keskinopeus tällä melalla on selvästi korkeampi kuin pienilapaisella Tortugalla, vaikka en erityisesti vauhtia pitänytkään.

Kevään vapaan veden melontakilometreistä olen melonut melkein puolet selkänojattomalla Lettmannilla. Ilman selkänojaa ryhti pysyy parempana, ja melonta-asento on automaattisesti sopiva etunoja. Selkä kiertyy paremmin, ja melonnassa on reippaampi ote. Varmaan myös eskimo pyörähtää helpommin, koska selkätuki ei rajoita taakse nojautumista.

Selkänojaton kajakki on parantanut melontatekniikkaani, jossa edelleenkin on varmasti paljon kehitettävää. Kannattaa joskus irrottaa kajakin selkätuki ja kokeilla vaikutusta. Aluksi voi tuntua hankalalta, mutta muutaman lenkin jälkeen vaikutus jo tuntuu.

Melontalenkin päätteeksi kävin uimassa. Avantokauden jälkeen eilinen järvivesi tuntui melkein lämpimältä.

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Säätöevällä ohjaaminen

Sain muutamaksi kuukaudeksi lainaan rippikouluikäisen Lettman Nordstern -merikajakin. Kerron 16 kiloisen, kevyen diolen-kajakin melontaominaisuuksista heti, kun olen siihen kunnolla tutustunut. Kajakissa ei ole peräsintä. Parin ensilenkin jälkeen kerron nyt jotakin kajakin ohjaamisesta säätöevää käyttämällä.


530 cm pitkä kajakki painaa vain 16 kiloa. Kölilinja on melko suora ja pohja u-muotoinen, joka muuttuu veeksi molemmissa päissä. Ihan kölilinjan takapäässä on hiilikuituinen säätöevä.

Tein ensimmäisen lenkin puuskaisessa tuulessa. Melonta alkoi vastatuuleen ja oli hyvin kevyttä. Suunta oli helppo pitää. Sivutuuliosuus oli rannan katveessa, jossa melonta sujui ongelmitta. Paluu lähtöpaikkaan puuskaisessa myötätuulessa ja sivumyötäisessä oli melkoista kiemurtelua. Kajakki nousi niin innokkaasti tuuleen, ettei edes jatkuvat toispuoleiset pyyhkäisyvedot ja voimakas kallistus pitäneet oikeaa suuntaa. Perillä näin mitä olin jo epäillyt. Säätöevä oli hiekkaisella lähtörannalla jumittunut yläasentoon. Kevyen kajakin uppouma on tuulipintaan nähden niin pieni, että pitkäkään kölilinja ei riitä pitämään kajakkia suunnassa.

Toisella lenkillä huolehdin säätöevän toimivuudesta paremmin. Istuin kajakkiin vasta riittävän syvässä vedessä niin, että säätöevä oli syvemmän veden puolella. Vastatuuliosuudella suunnan pitäminen säätöevä ylhäällä oli vaivatonta. Tosin silloinkin evä on tässä kajakissa pari senttiä ulkona.

Lenkin aikana meloin avoimella selällä kaikkiin mahdollisiin tuulensuuntiin. Suoraan puuskaiseen myötätuuleen suunta säilyi helposti evä kokonaan alhaalla. Sivutuulessa suunnansäilyttämiseen riitti puolikas evä. Kun nostin tästä asennosta evää parin sentin pykälissä, kääntyi kajakki samassa suhteessa kohti tuulta.

Otin kohdepisteen sivuvastaiseen tuuleen järven vastarannalta. Kajakki kulki suoraan meloessa kohteesta tuulen alapuolelle. Nostin evää vähän, ja suunta korjaantui ylöspäin. Samoin evän laskeminen muutti suuntaa tuulesta alaspäin. Kuin suoraan oppikirjasta. Helppoa ja täsmällistä! Ohjailuperiaate on siis vastaava kuin surffilaudan kääntämisessä tuulen suhteen mastoa kallistamalla eteen tai taakse.

Omassa Revalissani uitan lähes aina peräsintä. Evän käyttöasennot on olleet oikeastaan vain on ja off. Muuten off mutta myötätuulessa on. Pitääpä hakea tämänkin evän säädöstä vastaavanlainen tuntuma ja uittaa vähemmän peräsintä. Lettmanin säätöevän nuppi liikkuu vain viitisen senttiä. Evä kääntyy pohjassa 60-70 astetta. Säätönupin siirto sentillä kääntää evää jo aika paljon. Säädön kanssa on siis oltava melko tarkka. ¬

maanantai 3. toukokuuta 2010

Vanerikajakki palaa

Vanerikajakki palaa hyvin. Savu on mustaa. Jäljelle jää pieni kasa valkoista tuhkaa, lasikuitunauhan palasia ja kansihelojen ruuvit.


Poltin vuonna 2006 rakentamani vanerikajakin piharoskien mukana. Kajakilla ei ollut mitään käyttöä. Sen maalipinta lohkeili ja vanerit alkoivat vettyä. Epoksia ja lasikuitua oli vain levyjen liitoskohdissa. Muu pinta oli Jehua ja Miranolia. Umpinaisiksi tehdyt keula- ja peräkotelot olisi pitänyt avata ja tuulettaa. Nyt kondenssivesi lahotti niitä hyvää vauhtia. Koivuvaneri kestää veneessä vain hyvin pinnoitttuna.

Vanerikajakin rakentaminen kannatti. Hanke käynnisti mukavan melontaharrastuksen. Se tutustutti veneen muotoilun merkitykseen ja vaneriveneen rakennustekniikkaan. Rakentaminen oli mukavaa, vaikka teinkin sen helteessä liian nopeasti kovettuvalla epoksilla. Ja vaikka rakennusjigi petti kesken rakentamisen, eikä muodosta tullut ihan toivottu.


Jos joskus sopiva tila järjestyy, voisi olla kiinnostavaa tehdä muutama vanerikajakki nyt koetellun tiedon pohjalta. Hitaasti, harkiten ja hyvin viimeistellen.