sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Hyvää itsenäisyyspäivää


Hyvää itsenäisyyspäivää. Päivän kunniaksi meloin presidentinlinnaan jo aamuhämärissä. Linnan edessä oli aamulla muutama musta auto ja kohtalainen joukko väkeä. Meloin päävartion ja Katajanokan välistä kanavaa ja käänsin lukuisien talvituristien hämmästykseksi linnan edessä olevaan altaaseen. Eipä näkynyt muuta veneliikennettä.

Jäänmurtajat



Jäänmurtajat Kontio ja Otso avustavat Katajanokan rannassa alusta, jonka kantavuus on 0,14 tonnia. En ehtinyt asettua kunnolliseen kuvauspaikkaan, kun murtajien takaa jo kurvasi oranssi pikavene tarkistamaan, millainen alus murtajien liepeillä liikkuu. Vene aiheutti ikävää aallokkoa, joka rannasta heijastuessaan keikutti melkoisesti. Aamuhämärässä valoa on niin vähän, että terävän kuvan saaminen on ilman keikutustakin hankalaa.

Pitkällä sillalla


Pitkä silta liittyy poliittiseen historiaan. Pitkän sillan yli on marssittu milloin mihinkin suuntaan. Vappuna työväki marssi Pitkän sillan yli kantakaupunkiin ja joskus joku porvari saattoi kohahduttaa astelemalla Pitkänsillan yli Hakaniemen torille.
Aloitin itsenäisyyspäivän aamuni melomalla Pitkän sillan alitse Tokoinrannasta merelle päin.


maanantai 30. marraskuuta 2009

Vihtijärvi




Vihtijärvi  on vajaat kaksi kertaa Valkjärven kokoinen. Järvi on reilut viisi kilometriä pitkä, ja siinä on muutama pieni saari. Rantojen tuntumassa kiertäen järven ympäri tulee matkaa noin 12 kilometriä. Sopiva parin tunnin melontalenkki.
Hyvä lähtöpaikka on Lopentien varressa, noin 1,5 kilometriä Hanko-Hyvinkää -tieltä pohjoiseen oleva P-paikka. Kajakin kantomatkaa rantaan on pari kymmentä metriä. Ranta on hiekkapohjainen ja matala. P-paikka on niin iso, että sinne voi hyvin jättää useammankin auton.
Kiersin Vihtijärven ensimmäisenä adventtina. Jostain syystä edellinenkin Vihtijärven kiertoni ajoittui loppusyksyyn, marraskuulle. Silloin näin hämmästyksekseni järven itäpäässä, lähellä Hanko-Hyvinkää -tieltä neljä harmaahaikaraa. Luulin, etteivät ne viihtyisi kovin kylmässä.

Tällä kerralla heti veteen päästyäni lähti Mattilanlahdesta liikkeelle neljä laulujoutsenta. Joutsenet kiersivät edestäni melko kaukaa kunnes nousivat työläin siiveniskuin lentoon. Vesitiivis pikku pokkarini ei sovellu hyvin lintujen kuvaamiseen. Tele on aivan liian lyhyt, tarkennus epämääräinen ja kamera valitsee mielellään hämmästyttävän pieniä filminherkkyyksiä, josta seuraa pitkät valotusajat.

Melon kohtuullisessa vesisateessa lähes tyyntä pintaa järven länsipään yhteislaiturille. Veneet on nostettu maihin, laiturin ponttonitynnyrit ovat haalistuneet ja laudat näyttävät läpimärkinä mustilta ja lahoilta. Syksy on tullut. Luonto kuolee hetkeksi.


Rannan kaislikko valmistautuu talveen. Kesän keltainen ja vihreä on muuttunut ruskean eri sävyiksi. Upotan kameran veteen ja otan kuvia kaislikosta. Veden pintaan syntyy kuplia kajakin ja melan liikkeistä.



Pohjois-koillisrantaa meloessa tutkin lähempää Kyläsaaren kohdalla olevia korkeita kallioita. Keskikesällä aurinko paistaa näille kallioille suuren osan päivää. Melon pienten luotojen, Kalliosaaren ja Lehtisaaren ja rannan välistä leirintäalueen rantaan. Entisen Rauhaniemen, nykyisen Vihti-Parkin karavaanarialueen ranta on autio. Punainen liukumäki on nostettu vedestä rantahiekalle, muutama auto näkyy vaunujen liepeillä, yhtään ihmistä ei näy ulkona. Sauna näyttää ulkoa entiseltään, tiedän että se on sisältä uusittu.

Olen vieraillut alueella joskus matkailuvaunulla. Mukava ja pikkuhiljaa talkootyöllä kehittyvä alue, jonka suurin vika on sen nimi. Miksi ihmeessä upea suomalainen Rauhaniemi pitää muuttaa Vihti-Parkiksi. Kerrassaan mautonta ja kielenvastaista.




Sade tuntuu loppuvan kokonaan. Taivas raottaa ihan pikkuisen sinistä väriä. Aurinko ei sentään näyttäydy. Ennen autolle palaamista pinta vielä kerran tyyntyy. Vihtijärven itäisen pään pinta heijastaa upeasti viilenevän iltapäivän taivaan ja pilvet. Ei ole pimeää, mutta läpimärät, lehdettömät vastarannan puut näyttävät mustalta vedestä heijastuvalta nauhalta.

Onnistun nousemaan helpossa rannassa kajakista kuivin jaloin ja puhtain takapuolin. Kannan kajakin olkapäällä ylös P-paikalle ja nostan auton katolle. Katson vielä hetken tien varresta alas järvelle avautuvaa maisemaa. En tiedä, mitä roskiksensa rantametsikköön tyhjentäneen ihmisen mielessä on liikkunut, enkä välttämättä haluakaan tietää.





sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Jäätä ja sumua



Viikko sitten järvi oli jo jäässä, mutta sitten lauhtui. Tänään suojaisilla rannoilla oli muutaman millin jääriite, mutta muuten järvi oli jälleen vapaana.

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Hallikajakki



Vuokrasin hallikautta varten muovikajakin. Halliharjoituksissa käytetään useimmin koski- tai poolokajakkeja. Ne ovat keveitä, lyhyitä ja ketteriä. Eskimopyörähdykset ja kaikenlainen temppuilu sujuu niillä helpommin. Minäkin tein ensimmäiset eskimoni ketterällä poolokajakilla. Mutta nyt varasin viisimetrisen, v-pohjaisen retkikajakin.

Viime talvena käytin harjoituksissa keltaista RTM Artic –peruskajakkia, joka näkyy useissa tämän blogin vanhemmissa kuvissa. Muovi on hallissa huoleton käsiteltävä. Jos altaaseen mahtuu, käytän mieluiten harjoituksiin pitkää retkikajakkia. Kajakin käsittely vastaa silloin paremmin normaalia retkikäyttöä, ja erilaiset pelastautumisotteet ovat todellisempia. Käytän altaassa lyhytlahkeista märkäpukua ja yleensä melontaliiviä, koska se on päällä normaalisti retkelläkin. Jos mahdollista, kannattaisi altaaseen mennä melonta-anorakissa, kengissä ja -housuissa.
Talveksi lainaamani kerrosmuovinen Point Crunch Rocket on 495 pitkä ja 57 senttiä leveä, kölilinjaltaan melko suora ja v-pohjainen. Siitä puuttuu vakiona oleva peräsin, joka altaassa olisi vain tiellä. Kajakki vaikuttaa paikallaan melko kiikkerältä, mutta liikkeelle päästyään vakautuu. Tuntuma vastaa aika lailla omaa, kolme senttiä kapeampaa ja pyöreämpipohjaista Revalia. Banaaninmallinen Reval kääntyy paikallaan ketterämmin, vaikka onkin reilusti pitempi. Crunch Rocket kääntyy helposti, kun sitä rohkeasti kallistaa.

Kiersin Valkjärven lokakuun viimeisenä päivänä Chrunc Rocketilla tutustuakseni kajakkiin ennen altaaseen menoa. Kajakki on nopea ja kevyesti melottava. Etukannen muotoilu on hyvä, kantta on viistetty voimakkaasti juuri siitä, missä sormenpäät helpoiten osuisivat kajakin reunaan. Kajakilla on kevyt ja mukava meloa.
Mietin, onko melonta-asennossani vikaa vai ovatko oikean puolen melanvetoni tehokkaampia, koska Point tuntuu kaikilla tuulen ja aallon suunnilla kääntyvän vähän vasemmalle. Vasemmalta puolelta piti silloin tällöin vetää joitakin kaarivetoja, tai kallistaa kajakkia vähän vasemmalle.
Vakiona kajakkiin kuuluvan peräsimen kanssa tuskin olisi huomannut lievää puoltamista. Tarkkaan kajakkia maissa tutkiessani minusta näytti, että kölilinja on hieman kiero takaosasta, mikä selittäisi helposti puoltamisen. Altaassa hierotaan tuentoja paikallaan, suoraan kulkeminen ei ole tärkeää. Avovedessä käytetään peräsintä tai opetellaan melomaan suoraan.
Olen melonut viimeiset kahdeksansataa kilometriä merikajakkia, jossa on sekä säätöevä että peräsin. Näistä jompikumpi on yleensä meloessa myös käytössä. Voi olla, että ilman peräsintä olevan Pointin ohjailuongelma johtuu tästä. Ehkä seuraavalla avovesilenkillä en edes huomaa koko asiaa.
Hallimelontavuoro on siirtynyt aamusta iltaan. Harmi, koska aika usein lauantai-illalle on muutakin menoa. Ensimmäinen vuoro jäi käymättä, ja näyttää, että seuraavakin jää. Mutta uskon, että avovettä riittää vielä pitkään Valkjärvessäkin.

lauantai 31. lokakuuta 2009

Kaislikko


Mikä kaislikossa viehättää? Selailin  tuhansia valokuviani viime vuosilta kalenterikuvitusta varten. Suurin osa maisema- ja luontokuvistani liittyy jollain lailla veteen. Järveen, jokeen tai mereen.



Vesikuvissa oleellisena osana näyttää olevan taivas, pilvet, tuuli ja valo. Veden pinta heijastaa taivaan, pilvet ja auringon aina uudella tavalla sen mukaan, miten tuuli harjaa veden pintaa.

Veden rannalla on kaislikko. Olen kuvannut kaislikkoa paljon. Kaislikko on hyvä etuala tai taka-ala. Mutta kailikko voi olla myös pääkohde. Kaislikon mitta ja väri muuttuvat kevään, kesän ja syksyn aikana. Syksyllä kailikko mataloituu ja väri syvenee. Lopulta kaislikko huurtuu, jäätyy ja peittyy lumeen.


Lokakuun lopulla katselin Valkjärven kaislikkoa läheltä, ja kaislikon heijastusta tuuliseen veteen.Spagettiako. Vai tulta.

Pato


Pato pitää Valkjärven pinnan vakiotasolla. Järven pohjoispuolen pinta on yleensä vajaan metrin verran Luhtajokeen johtavan ojan pinnan yläpuolella. Keväällä ja syksyn kovilla sateilla ojan vesi nousee ja virta käy padon yli järveen päin. Silloin voisi jatkaa melontalenkkiä pitkälle padon pohjoispuolen pelloille.

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Vaimon kanssa vesillä



Vaimo keikkui Valkjärvellä Lähtelän rannan laiturin aisoissa.
Mikä on innostanut nimeämään veneen Vaimoksi?
Vaimion kanssa kalaan, Vaimon kanssa vesille, ilta Vaimon kanssa, Vaimo odottaa rannalla...?

Kuvassa minä ja Vaimo.


 

Ensilumi


Räntäsade alkoi aamupäivällä. Isoja, raskaita hiutaleita, jotka sulivat vedeksi heti maahan päästyään. Puin melontavaatteet päälle ja kärräsin kajakin alas rantaan. Sade muuttui ensin ohueksi vedeksi ja sitten loppui kokonaan. Olisi halunnut kuvan kunnon lumipyrystä järvenselällä. Sellaisen kuva, jossa kajakin kansi peittyy valkoiseen lumeen.

Harmaan taivaan alla valo kadottaa selkeän suunnan. Kastuneen maan värit näyttävät voimakkailta harmauden keskellä. Keltainen muuttuu syvän punaruskeaksi.
Paluumatkalla järven pohjoispäästä, Poukan seudulla, taivas pudottaa lyhyen lumikuuron. Käännän kajakin kulkusuuntaa niin, että satava lumi näkyy tummaa taustaa vasten. Muutama kuva, ja lumisade loppuu.

perjantai 9. lokakuuta 2009

Kuutamossa


Pari päivää täyden kuun jälkeen ilta näytti sen verran selkeältä, että ajattelin ottaa muutaman kuutamokuvan yöksi tyyntyvällä Valkjärvellä. Samalla tulisi kokeiltua vesitiiviin pikkupokkarin hämäräkuvausominaisuuksia ja kennon kohinaa.

Lämpötila lähenteli nollaa. Melonta-anorakki ja -housut toimivat todella hyvin tässä lämpötilassa, kun alle voi laitaa lämmittävän ja kosteutta keräävän välikerroksen. Olo ei ole liian kuuma eikä hiostava.


Pienen, kännykän kokoisen kameran käsittely paksut neopreenihanskat kädessä on vähän kömpelöä. Olisi pitänyt kuvata paljain käsin tai teipata jalusta kiinni kajakin kanteen. Valotusajat olivat puolen sekunnin mittaisia, vaikka nostin herkkyyttä 800 asaan. Kamera tärähtää väistämättä, vaikka kajakki olisikin liikkumatta paikallaan. Kenno kohisee, mutta ”rae” muistuttaa filmin rakeisuutta.

Kuu ei ollut enää ihan täysi, ja ilmassa oli tasaista ohutta pilveä. Unohdin otsalampun kotiin. Paluu pimeältä järveltä sujui silti tutussa maisemassa hyvin. Lähtiessä pensaikon suojaan jättämääni kajakkikärryä sain hetken aikaa pimeässä etsiskellä.


tiistai 6. lokakuuta 2009

Vaihtelevaa pilvisyyttä


Sunnuntaisella lenkillä sää vaihteli. Tuuli säätietojen mukaan noin 15–16 metriä sekunnissa. Tuulen suunta oli sellainen, ettei järvelle noussut isompaa aallokkoa. Mela sen sijaan olisi lähtenyt tuulen mukaan mielellään.


Tuuli muutti pilvien asentoa ja valaistusta jatkuvasti kuin kaleidoskooppi. Syvän siniharmaa vaihtui hetkessä ruskan punaiseen ja auringon keltaiseen. Muhkeiden pilvien välistä vilahteleva auringon kajo piirsi taivaalle upeita kuvioita, ja välillä tuuli pyyhki koko taivaan lyijynharmaaksi.

Saman lenkin loppupuolella puhkesi sade. Sadekuvat voi nähdä edellisessä kirjoituksessani.

maanantai 5. lokakuuta 2009

Sade ei satu



Voisi luulla, että melonta on parhainta tyynessä säässä, kun aurinko paistaa, ehkäpä vielä illansuussa auringon laskiessa. Onhan se toki mukava niinikin, mutta minusta parasta on kun tuulee, mielellään vähän vastaan tai vähän kovemmin myötäiseen.
Meloessa yleensä kastuu. Jos ei muuten, niin melasta roiskuu aina vettä. Jos päälle puetaan jotakin, puetaan vedenpitävää vaatetta. Siksi sade ei haittaa melontaa mitenkään.
Retkellä sade on ikävää, koska varusteilla on taipumus kastua eikä niitä saa välttämättä kuivattua. Mutta päivälenkillä sade saa maiseman näyttämään toiselta. Syksyinen harmaus korostuu ja saa ruskanväriset puut hehkumaan. Riittävän kova sade piiskaa järven aallot tasaiseksi harmaaksi matoksi. Sateella hengittäminen on helppoa. Virkistyy.


Vesitiivistä kameraa voi pitää kovassakin sateessa esillä, kunhan linssipinnalle ei jää vesipisaroita. Eilisellä tunnin lenkillä Valkjärvellä keli ehti muuttua moneen kertaan aurinkoisesta tuulesta pilviseen ja lopulta kaatosateeseen.

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Söderskär 12.9.09




Aamu Helsingin ja Sipoon nykyisellä rajalla Storöranin laiturissa on hiljainen. Ei tuule, aurinko nousee ja veden päällä on ohut sumuverho. Nostan kajakin veneennostoliuskalta veteen ja pakkaan mukaan vaihtovaatteet, juomaveden,eväät ja keittovälineet. Veneliuskalta on hyvä lähteä, koska sen viereen pääsee autolla. Kajakkia ja tavaroita ei tarvitse kantaa eikä siirrellä kärryllä.


Kansinarujen alle kiinnitän varanmelan. Köysi, melakelluke ja pumppu ovat omilla paikoillaan istuimen sivussa aukkopeiton alla. Tilanteessa, jossa yksin meloessa voisin tarvita melakelluketta ja pumppua, olen varmasti kajakista ulkona. Siksi pidän pelastautumisvälineet omilla paikoillaan kajakin istuinaukossa. Varamela sen sijaan on hyvä olla esillä niin, että sen varmasti saa helposti käyttöön tarvittaessa. Yksinolo keskellä selkää ilman käyttökelpoista melaa ei houkuttele.


Lähden liikkeelle klo 8 nopeasti hälvenevän aamusumun sekaan tyyntä vedenpintaa pitkin. Otan muutamia valokuvia. Kierrän lähimmät pikkusaaret, Bergholmenit ja Inre Krokholmenin itäpuolelta. Länsipuolen veneväylää ponnistelee äänekkäästi iso Vaasa-niminen alus kohti Sipoon selkää.


Jatkan Simsalon länsilaitaa Östholmenin ja Furuholmenin ohi Sipoonselälle. Kaunissaari näkyy vasta-auringossa muita saaria pitempänä tyynen selän toisella laidalla. Pienet kalaparvet käyvät pinnassa kajakin molemmin puolin. Tyynessä pinnassa veden värinä näkyy hyvin. Vaasa-laiva loittonee hitaasti oikealle ja selän puolessa välissä se jää taakseni.



Ulappa aukeaa Kaunissaaren molemmin puolin. Horisontin viiva sekoittuu matalaan kumpupilvistöön. Hiljaista. Ennen Kaunissaarta oikealla Tallörenin luodolla on loisto, jota en heti näe Porkkala-Pellinki vesiretkeilykartasta. Kierrän saaren länsipään ympäri ja jatkan ulkomeren puolella rannan tuntumassa. Etsin hiekkarantoja, joista muistin jostain lukeneeni.


Ulapan puolella matkan päässä meloo kaksi kajakkia itään. Hiekkarantoja ei Kaunissaaren etelälaidalta löydy, matalia kallioita ja luonnonkivirantaa kylläkin. Muutama kesäasunnoksi puulavitsoille rakennettu huvilateltta ja yksi grillikatos erottuvat metsiköstä.



Kierrän itäpäädyn aallonmurtajan ympäri vierasvenesataman aukolle ja melon täyteen satamaan sisään. Kello on kymmenen, pidän ensimmäisen tauon. Kaunissaaren veneilijät näyttävät heräilevän. Katselen vähän ympärilleni, ja päätän pienen pohdinnan jälkeen jatkaa ulapalla seitsemän kilometrin päässä häämöttävälle Söderskärin majakalle. Mietin, että on viimeinen mahdollisuuteni tänä syksynä käydä ulkomerellä lämpimän veden aikaan. Arvelen selän ylityksen kestävän reilun tunnin.



Heti liikkeelle lähtiessä huomaan ensin puolimetrisen mainingin, joka parin kilometrin päässä muuttuu vähän korkeammaksi sivuvastaiseksi aallokoksi. Söderskär ei näytä lähenevän, matkan etenemistä voi seurata vain kellosta - vajaa kymmenen minuuttia ja kilometri. Päätän aallokosta huolimatta jatkaa perille. Sääennuste on luvannut illaksi tuulen tyyntyvän.

Ensimmäisenä Söderskärin saariryhmästä saavun Sonninpään saaren suojaan. Ryhmässä on useita pieniä puuttomia luotoja, jotka kuitenkin suojaavat tehokkaasti lännen ja lounaan suunnasta tulevalta aallokolta.




Majakkasaari on luodoista uloimpana. Majakkatorni on liitetty viereiseen luotoon riippusillalla. Etsin sillan liepeiltä sopivaa maihinnousupaikkaa, mutta rannan kalliot ovat levästä liukkaita. Sopiva paikka on viereisen luodon kiinteän sillan lähettyvillä. Liukkaalle kalliorannalle voi olla vaikea nousta, koska kajakkia ei saa ihan kiinni rantaan, eikä jalalle saa pitävää tukea liukkaasta, veteen viettävästä kalliosta. On vaarana luiskahtaa kajakin alle rannan ja kajakin välistä.



Käytän retkellä ensimmäistä kertaa melonta-anorakkia, jossa on lateksit hihansuissa ja tiivistys kaulassa. Anorakki pitää roiskeveden hyvin ulkona, mutta hiki kastelee sen perusteellisesti sisältä. Ehkä yksi syy on välikerroksen puuttuminen. Urheilualuspaita päästää kaiken kosteuden lävitseen, ja kosteus tiivistyy anorakin sisäpintaan. Käännän anorakin nurinpäin kuivumaan. Anorakin hihataskut osoittautuvat hyviksi paikoiksi pitää puhelinta ja lukulaseja hyvin käsillä.


Saaressa on joitakin veneilijäöitä. Keitän rantakalliolla tonnikalapastaa ja pikakahvit. Kävelen majakalle ja huomaan saaren etelälaidalla laajat, matalat ja sileät kalliot. Sieltä olisi hyvä nousta maihin, jos aallokko on maltillista. Kahvilan ulkokäymälässä kehotetaan vieraita käyttämään aluksen vessaa. Koska kajakin saniteettitilat rajoittuvat uri-bagiin tai minigrip-pussiin, käytän vapaasti majakkasaaren kompostivessaa.

Vajaan puolentoista tunnin tauon jälkeen lähden paluumatkalle. Aallokko on jonkin verran noussut ja tuulee lähes sivusta, hieman takaviistosta. Söderskärin luotojen jälkeen viisikilometrinen selkä on kuin keinussa istuisi 5-10 metrin tuulessa. Aallokko on selkeää ja yhdensuuntaista, selvästi rauhallisempaa kuin samankorkuinen sisävesillä.


Kierrän Kaunissaaren itäpuolen ympäri saunarannan ja vuorovenelaiturin välille matalaan rantaan. Käyn maissa jaloittelemassa ja oikaisemassa vähän väsymään alkanutta selkää. Veneliikenne Sipoon selällä on vilkastunut aamusta. Purjeveneitä kulkee sivumyötäisessä yhtenäisenä jonona koko väylän pituudelta Porvoon suuntaan kuin Mannerheimintiellä.


Jälkeenpäin ajatellen nyt olisi ollut pienen välipalan paikka, mutta sopivaa evästä ei ole mukana. Juon Dexalia niin että kajakkiin istuessa jo oksettaa. Sipoon selän aallokko on terävämpää ja vaikeammin ennakoitavaa kuin avomerellä. Ristiaallokka.Tuuli tuntuu vähän yltyneen, välillä pitää vetää anorakin huppu päähän. Aallokkoa sotkee purjeveneliikenteen lisäksi melko vilkas moottoriveneliikenne. Nopeiden mootoriveneiden äkkinäisiä käännöksiä on vaikea ennakoida, niiden aiheuttamat aaltoja on syytä seurata tarkkaan.

 
Haluaisin kunnon valokuvia aallokosta. Mukanani on vesitiivis kamera, jota voi pitää jatkuvasti esillä tai ilman suojaa liivin taskussa. Ainakin tällä retkellä kunnon aallot jäävät kuvaamatta, koska pidän parempana pidellä melaa kahdella kädellä. Kuvattavaa olisi kyllä ollut.

 
Hyvä nyrkkisääntö muiden vesilläliikkujien kulkusuunnan havainnoimiseksi tuntuu toimivan. Jos alus liikkuu taustan kiintopisteeseen nähden eteenpäin, se ohittaa sinut edestä. Jos alus jää kiintopisteen suhteen taakse, se ohittaa takaa. Jos alus pysyy kiintopisteeseen nähden paikoillaan, olette törmäyskurssilla. Sääntö toimii muuten paitsi nopeasti suuntaansa muuttaville liukuville moottoriveneille. Joskus sellaista venettä ohjanneena tiedän, kuinka laaja on keulakannen taakse jäävä katve. Katveeseen jää helposti useampikin aaltojen seassa ponnisteleva matala kajakki. Siksi näiden veneiden liikkeitä kannattaa seurata melko tarkasti.


Selältä mantereelle päin suunnistettaessa kompassi on korvaamaton väline (paisi jos on gps). Kajakin korkeudelta katsoen on mahdotonta erottaa erillisiä saaria ja niiden etäisyyksiä rannasta. On otettava kompassisuunta ja pidettävä se, kunnes selviä maamerkkejä voi tunnistaa. Osun tällä tavalla suoraan suunnitelman mukaisesti Furuholmiin. En tarvitse paikannusta puhelimen gps:llä, jonka varasin valmiiksi toiseen hihataskuun Kaunissaaresta lähtiessä.


Ennen Furuholmia tavoitan Marjaniemen melojien retkiseurueen, ja heidän kanssaan jutellessa jätän kompassin seuraamatta. Niinpä melon pilvistyneessä säässä Furuholmin ohi länteen enkä pohjoiseen. Seuraava saari on Grisholmen, jonka kuulen rantalaiturilla istuvilta veneilijöiltä.


Korjaan suuntaa Kalvholmenin länsilaitaa Storöranin väylälle, enkä enää lähde kiertämään hiljaisempaa reittiä. Kovemmasta aallokosta huolimatta paluumatka sujuu kymmenen minuuttia lähes tyyntä menomatkaa nopeammin. Ehkä tuuli ja aallokko auttoivat. Kokonaismelonta-aika on vajaat kuusi ja puoli tuntia, ja kilometrejä kertyy noin 43. Storöranin rannassa alkaa reipas vesisade.






Ensimmäinen retkeni avomerelle on melottu. Päivän melonta tuntuu vähän käsivarsissa, selässä ja hartioissa, mutta kajakkia auton katolle sitoessa mieli on hyvä. Pitkään suunnitelmissa ollut meriretki on nähty ja hikoiltu. Aallot olivat aiempiin retkiini nähden isompia, ympäristön mittakaava avarampi ja rannat kaukana.  Kuitenkin kajakki etenee melanveto kerrallaan aallolta seuraavalle ihan kuin kotoisalla Valkjärvellä. En tuntenut hätää tai pelkoa, kunnioitusta aallon voimaa kohtaan kylläkin.