maanantai 9. heinäkuuta 2007

Hiidenjoelta Vanajavedelle

Maanantaiaamu. Päivi vie minut ja kajakin aamulla Iittalan Jalavaniemestä kolmostietä etelään. Tervakosken – Janakkalan tienoilla, Linnatuuli-huoltoaseman pohjoispuolella virtaa Tuulensuunjoki kolmostien alitse. Moottoritien ja vanhan kolmostien välissä on veneenlaskuluiska ja jonkin verran pysäköintitilaa.

Ennen yhdeksää lasken kajakin veteen, pakkaan mukaan eväät ja kameran. Melon tyyntä, ryteikkörantaista, mutkittelevaa Tuulensuunjokea reilut puolitoista kilometriä aamu-usvaiselle, tyynelle Kernaalanjärvelle.


Suunnistan Vanajaveden merikarttakirjan avulla, mutta kompassia ei ole mukana. Kartta on omassa muovisuojassaan kajakin kannella. Otan suunnan viistosti oikealle Kernaalanjärven yli niemeen, jonka takaa arvelen Hiidenjoen alkavan. Vajaan kahden kilometrin rauhallisen ylityksen jälkeen huomaan, että olenkin tullut Hiisinkärkeen. On jatkettava rannan suuntaan etelään päin vielä puolisen kilometriä.

Pitkäkärjen takaa avautuu Vettenjakamo, jossa Leppäkoskelta tuleva Puujoki yhtyy Välijoen kautta Hiidenjokeen. Melon leveää, rauhallista jokea. Muuta liikennettä ei ole. Veden virtausta tuskin huomaa. Rannat ovat alavia peltoja ja lehtimetsää.


Kymmeneltä poikkean rannan laiturissa. Järjestelen jalkatilassa olevia tavaroita ja säädän istuma-asentoa. Vesitiiviiseen säkkiin pakattu kamera tarvikkeineen vie jalkatilasta ison tilan ja haittaa luontevaa istumista. Ihmettelen rantaheinikossa nuorten koivujen edessä olevaa, pitkävartista uittokeksiä käsittelevää metallista hitsattua uittomiestä.

Joki jatkuu leveänä ja tyynenä. Sää on hyvä. Ei tuule, puolipilvistä. Onko lieviä ukkosen enteitä ilmassa? Ennen yhtätoista poikkean Ahilammin rantaan Turengin keskustan laidalle. Rannassa on ponttoneille rakennettu saunavene ja pitkät venelaiturit. Syön eväitä ja oion huonosta istuma-asennosta väsyneitä jalkoja.

Vajaan puolen tunnin jaloittelun jälkeen jatkan matkaa. Alitan Turenkiin johtavan tien kaarisillan, jonka pielessä näyttää toimivan pieni kahvila ja kanoottivuokraamo. Sillan jälkeen ranta on pitkään asuttu. Kesämökkejä on paikoin vierivieressä. Osa mökeistä kätkeytyy hyvin rannan lehtimetsään.

Taivas tummuu ja veden pinta tyyntyy entisestään. Joki virtaa leveänä ja matalarantaisena, paikoin kuin pengerten välissä. Kesämökit harvenevat ja melkein loppuvat, kun maisema muuttuu peltomaisemaksi. Joki mutkittelee kaislikkorantaisena. Sopivia maihinnousupaikkoja ei savisilla peltorannoilla juuri ole.

Tuuli viriää ennen Meimalanselkää. Etsin kaislikkoisesta suistosta rantautumispaikkaa pitääkseni pienen tauon ennen parin kilometrin selänylitystä. Vasemmalla rannalla on vanha hirsilaituri. Läheltä erotan keltaiset kieltotaulut, jotka rangaistuksen uhalla kieltävät maihinnousun ja leiriytymisen. Ranta on vankila-aluetta.

Ylitän Meimalanselän voimistuvassa vastatuulessa. Aallot eivät juuri haittaa, mutta tuuli on melko tiukkaa. Melon kaksi kilometriä Käikälän uima- ja venerantaan. Juon termospullosta kahvia ja syön eväänä olevia voileipiä. Kello lähentelee yhtä. Alkaa hiljainen sade.

Jatkan Meimalansalmesta kohti Hämeenlinnaa. Satelee. Muuta veneliikennettä ei ole. Rannan maisema muuttuu kaupunkimaiseksi ja teolliseksi. Oikean puolen rannalla on joitakin isompia huviloita ja laitureissa nopeita, asuttavia veneitä. Virta voimistuu vähän.

Maantiesillan alitettuani vastaan meloo mies pitkällä lasikuitukajakilla päässään valkoinen safarilippalakki. Juttelemme. Miestä kiinnostaa italialainen muovikajakkini, jonka melontaominaisuuksia hän tuntuu epäilevän, mutta kuitenkin melko kohteliaasti. Kerron lähteneeni Tuulensuunjoelta ennen yhdeksää. Mies ihmettelee sitä. Hän kertoo, missä Vanajan melojien maja sijaitsee, ja että voisin pitää siellä taukoa. Päätän mennä sinne.

Sade yltyy. Mies jatkaa tulosuuntaani ja minä kohti melojien Varikkoniemen vajaa. Keskustan eteläpuolen pienellä selällä tuntuu tuuli. Aalto on silti pientä ja selkeää. Alitan molemmat keskustan sillat.

Linnansalmesta etuvasemmalla näkyy Hämeen linna ja sen edessä venelaiturit. Sieltä voisi nousta rantaan, mutta jatkan Varikkoniemeen, vastapäätä linnaa olevaan laituriin. Arvelen sen olevan melojien laituri, koska sen muoto on erikoinen. Kajakin voi meloa vajaan metrin levyiseen kujaan. Ylösnousu sellaisesta kujasta on helppoa.

Nostan kajakin laiturille. Sidon aukkopeitteen niin, ettei kajakin sisään sataisi paljon vettä. Istun rannan puiden alla olevalle penkille ja syön loput eväsleipäni ja kahvin. Mietin, missä melojien vaja on. Kävelen ja katselen vähän ympärilleni, vaikka sataa.

Kuulen puhetta ja huomaan, että kajakkivaja on vanhassa Varikkoniemen tehdasrakennuksessa. Meloessa tapaamani mies tulee rantaan, ja autan kantamaan pitkän kajakin vajaan. Apuna on lastenvaunujen alaosasta tehty kärry.

En ole ennen käynyt melontaseuran vajalla. Ihmettelen. Lasken, että kajakkeja on telineissä reilusti enemmän kuin pääkaupunkiseudun kahdessa melontaliikkeessä. Meloja ja liivejä on seinällä pitkät telineelliset. Nuorehko pariskunta valitsee välineitä, säätää, ja aikoo lähteä kokeilemaan kaksikkoa. Kivinen tehdashalli tuntuu kolealta. Lattia on kylmä, kun oikaisen siinä väsytyttä selkääni.

Yli tunnin tauon jälkeen sade taukoaa. Pariskunta kantaa kaksikon laiturille. Liikkeellelähtö tuntuu kestävän. En jää sitä katselemaan. Nostan kajakkini veteen, istun alas ja lähden kohti Vanhankaupunginlahtea. Melon lahden vastakkaiselle laidalle ja katselen tiilikasarmien ja Kaupunginpuiston hoidettua maisemaa.

Rautatiesiltaa lähestyessä väylä kapenee. Toivon, että vastaani ei tule tässä Hopealinja-laivaa, joka liikennöi Tampereen ja Hämeenlinnan välillä. Ajoin edellisenä kesänä pienellä perämoottorilla soutuvenettä näillä paikkeilla, kun Hopealinja tuli vastaan. Peräaalto oli melkoinen.

Rautatiesillan jälkeen melon Aulangon laitaa lähellä rantatietä, ohi hotellin ja kylpylän. Rannat ovat puistomaisia, hoidetun näköisiä. Sopivia maihinnousupaikkoja on useita. Mäntykärjen kapeikon ja pitkän suojaisan reittini jälkeen avautuu eteen Hattulanselkä isona ja aallokkoisena.

Melon kolme ja puoli kilometriä pitkän selän vastatuuleen pienessä tihkusateessa. En ota kameraa esille enää Hämeenlinnan tauon jälkeen, koska sade jatkuu ja aaltoilee. Väsyttääkin jo. Vastaan meloo rannan tuntumassa, puhe-etäisyyttä kauempana joku punaisella muovikajakilla. Melon keskeltä selkää, muuta veneliikennettä ei ole.

Mietin retken loppuosaa. Mierolan sillalle tulee lähtöpaikastani matkaa noin 40 kilometriä. Lepaalle on sillalta matkaa noin seitsemän kilometriä. En tiedä, mitä kautta sinne tullaan autolla eikä merikarttani sitä kerro. Mierolan sillalta Jalavaniemeen Vanajanselän etelälaitaan on vajaat 20 kilometriä. Nostamalla kajakki Ruskeenkärjen kannaksen yli melontamatka ei paljoa lyhene, mutta voisi tuulen vuoksi olla viisas vaihtoehto.

Mukaan varaamani olleet eväät olen jo syönyt. Juotavaa ei ole jäljellä. Väsyttää. Vaihtoehtona on lopettaa melonta Mierolan sillalle ja soittaa Päivi hakemaan. Toinen vaihtoehto on syödä kunnon ruoka sillan kahvilassa, ostaa evästä, levätä tunti, ja jatkaa 3-4 tuntia Jalavaniemeen.

Poikkean Hattulanselän päässä Poransaaren kohdalla olevan pienen saaren mökkilaituriin. Kaivan vesisateessa puhelimen aukkopeiton alta ja soitan Päiville. Pyydän hakemaan Mierolan sillalta. Ajattelen, että 40 kilometriä ja noin kahdeksan tuntia ensimmäiseksi päiväretkeksi on ihan riittävä retki. Olen saanut sen, mitä lähdin hakemaan.

Mierolan sillalla nostan kajakin vedestä parkkipaikan laitaan. Käyn kahvilassa. Päivi tulee, ja sidon kajakin peräkärryyn. Sade yltyy, ja päätökseni retken lopettamisesta tuntuu sillä hetkellä hyvin oikealta.



Jälkiviisaus

Melomani reitti sopii aloittelijalle hyvin. Hiidenjoen virtaus on tuskin havaittava ja reitin selkävedet ovat melko pieniä. Vasta Vanajanselällä voi tuulella olla kunnon aaltoja. Avovettä on Sääksmäen sillalta Vanajanniemeen viisitoista kilometriä. Koillistuuli nostaa selälle melkoiset aallot eikä suojaavia saaria juuri ole. Vanajalla sää ja aallokko voivat muuttua todella nopeasti.

Mutta reitti Tuulensuunjoelta Lepaalle ja vähän ohikin on suojaisaa ja leppoisaa melottavaa. Sopivia taukopaikkoja on riittävästi ja Hämeenlinna kaikkine mahdollisuuksineen sijoittuu hyvään kohtaan. Jos tuuli on sopiva tai olematon, voi Vanajanselälle tullessa kiertää Ruskeenkärjen ympäri ja meloa Heinunlahden Lammassaareen. Lammassaaressa on laavu, jossa voi yöpyä. Vastarannan karavaanarialueen vierasvenelaituria, kahvilaa ja vesijohtoa voi käyttää tukena.

Retken olisi voinut aloittaa Haapajärvestä ja laskea koko Tuulensuunjoki läpi. Tai Viralanjärvestä, josta pääsee Kuotolanjärven ja Räikälänjoen kautta Kernaalanjärven pohjoispäähän.

Oma retkeni lopahti vajavaisiin eväisiin, sateeseen ja vähäiseen melontakokemukseen. Pelkillä voilevillä ei kannata koko päivän retkelle lähteä. Jalat ja takapuoli puutuivat pitkässä istumisessa. Melontatekniikan puutteet ilmenivät olkapäiden ja käsivarsien väsymisenä. Voima lähti käsivarsista eikä keskivartalon isoista lihaksista. Mutta reitti oli mukava. Palaan sinne joskus. Esim. perjantai-iltana Hämeenlinnasta Lammassaareen, yö laavulla, ja lauantaina sopiva kierros Vanajanselällä ja samaa reittiä takaisin Hämeenlinnaan. Tai päiväretki Viralanjärvestä Hämeenlinnaan ja takaisin.