tiistai 15. toukokuuta 2007

Aurinko nousee

Maisema on parhaimmillaan aamulla auringon noustessa ja heti sateen jälkeen, kun aurinko taas paistaa. Aamulla värit vasta heräävät, vedestä nousee usvaa, valo tulee alhaalta ja eri suunnasta kuin päivällä.

torstai 10. toukokuuta 2007

Linnut ja maisema

Olin valokuvannut Vanajaveden lintuja veneestä käsin. Kajakista kuvaaminen on vähän epävakaampaa, mutta vastaavasti on mahdollista päästä vähän lähemmäksi kohdetta.
Loppujen lopuksi tuntui, että annan lintujen olla omissa oloissaan ja nautin melonnasta ja siihen kuuluvasta visuaalisesta luontoelämyksestä.

Kalasääski

Kalasääski pesii vuodesta toiseen Vanajanselän eteläpäässä tekopesässä. Moottoriveneen se varoittelee jo matkan päästä, mutta kajakista se ei tunnu juuri välittävän.

keskiviikko 9. toukokuuta 2007

Ensimelonta Vanajavedellä

Ostin muovisen peruskajakin, koska olimme muuttaneet syksyllä Valkjärven rantaan. Melonta ja valokuvaaminen yhdistyvät soivasti. Kajakilla pääsee melkein mihin vaan, missä on vettä. Linnut eivät pelkää kajakkia niinkuin isompaa soutuvevettä. Kajakilla uskaltaa isommalle selälle kuin soutuveneellä.